Urpo Sivula pelaa loppukauden Italiassa! Muutokseen on VaLePassa vaikea vastata

Urpo Sivula. Kuva: Hannu Moilanen.

Loistavaa Mestaruusliigakautta Vammalan Lentopallon hakkurina pelannut Urpo Sivula pelaa loppukevään Italiassa. Sivulan uusi seura on pudotuspeleihin tavoitteleva Delta Volley Porto Viro A2-liigassa.

Ainakin toistaiseksi Sivulan viimeiseksi peliksi VaLePassa jäi sunnuntainen voitto-ottelu Joensuussa. Ensi sunnuntaina Sivula pelaa jo uuden seuran paidassa kotiottelun Sienaa vastaan.

Sivulalle tarjoutui nopealla aikataululla mahdollisuus pelata ulkomailla, eikä seura halunnut olla esteenä.

“Upihan on pelannut mielettömän hienosti ja on sääli päästää häntä nyt menemään kauden tärkeässä vaiheessa, mutta emme halunneet kieltääkään, kun hänelle tätä tilaisuutta tarjottiin”, taustoittaa VaLePan toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie.

“Tilanne tuli kyllä eteen todella nopeasti, ja muutokseen on tässä vaiheessa vaikea vastata. Sivulan korvaajan löytämiseen on sääntöjen rajoissa aikaa vain tammikuun loppuun. Pelillisiä vaihtoehtoja mietitään tietysti nyt olemassa olevan kokoonpanonkin mukaan.”

“Joukkueen vahvistukseksi sopivia vaihtoehtoja on vähänlaisesti tarjolla.”

Joissakin kovemmissa ympyröissä joukkueen kakkoshakkuri saattaisi olla lähtökuopissa, mutta aika on kortilla ratkaisujen suhteen.

“36-vuotiaallekin vielä ottajia”

Italia on Sivulalle tuttu ympäristö jo aiemmilta vuosilta. Ensimmäisen ammattilaiskautensa Sivula pelasi Turkissa ja sieltä ura jatkui Italiassa. Monzaa Sivula edusti kaudella 2009-2010 ja Reggio Emiliaa 2010-2011. Italian vuosia seurasi Berliini.

Onko Italian kieli pysynyt hallussa?

“Italia on minulle lempimaita, lentopallo on siellä iso juttu ja A2:n taso on aika kova. Kieli taittui vielä kun seuran managerin kanssa juttelin, karkeatahan se oma puhe on, mutta ymmärretyksi tulee”, vastaa Urpo Sivula.

Sivulan uusi osoite Porto Viro on noin 15 000 asukkaan kaupunki vajaat 50 kilometriä Venetsiasta etelään. Kaupunki sijaitsee Po-joen suulla, juuri ennen Adrianmerta.

Sivulan seuran virallinen nimi on Delta Volley S.S.A R.L. Sede in Porto Viro. Joukkueen kokoonpanosta löytyy brasilialainen ja kreikkalainen yleispelaaja, muuta ovat italialaisia. Hakkurin tittelillä on kaksi pelaajaa, iältään 24- ja 21-vuotiaat.

“Tiedän joukkueesta suunnilleen kuusikon pelaajat. Viime vuonna seura oli runkosarjassa neljäs, mutta tällä kaudella nuorten taso on heilahdellut paljon.”

Porto Viro on nyt sarjataulukossa yhdeksäntenä. Sunnuntaina ottelussa vastassa on yhden sijan korkeammalla oleva Siena.

Italian A2-liigassa pelaa myös toinen suomalainen hakkuri, Samuli Kaislasalon seura Pineto on taulukossa seitsemäntenä.

“Tappelu pudotuspelipaikoista sijoilla 7-9 tulee olemaa tiukka ja heti ensimmäinen kotipeli on tärkeä.”

Keskiviikkona Urpo Sivula lentää Italiaan, perhe vaimo Laura ja lapset Uljas, 5, Aleksander, 3, ja neljän kuukauden ikäinen Lovisa tulevat kuukauden kuluttua perässä.

“Lauralla on nyt hetken kova työsarka lasten kanssa yksin, mutta kevät tulee olemaan meille mukavaa aikaa yhdessä. Lastenkin on hienoa nähdä maailmaa, alle kouluiässä on vielä helppo lähteä.”

VaLePan sotaratsuista Mikko Esko pelaa nyt Sloveniassa ja Upi Italiassa, mutta mitä ensi syksynä?

“Omalla kohdallani kaikki ajatukset ovat tähän kauteen. Kesällä varmaan vietän parin kuukauden paussin vanhempainvapaalla. Luultavasti en lopeta pelaamista, ehkä vielä yksi vuosi, tulosten takiahan tätä tehdään ja onhan tämä minun ammattini.”

Seuralle ja kaikille yhteistyötahoille Urpo Sivula haluaa osoittaa reilun kiitoksen.

“Tämä Tyrvää on niin hieno paikka että tänne varmasti palaan, iso kiitos kaikille mukanaolijoille.”

“En halunnut hukata tätä tilaisuutta, kun hommia on tehty sen eteen, että ollaan kunnossa. Ja nyt 36-vuotiaallekin on vielä ottajia.”

Pelaajille Upin lähtö tiedotettiin joukkueen paluumatkalla sunnuntaiyönä Joensuun pelistä.

“Mielestäni porukka ymmärsi tilanteen hyvin minun näkökulmastani. Ehkä voin olla myös esimerkkinä nuorille, kun työ tehdään hyvin ja hommaan on intohimoa, niin unelmatkin täyttyvät.”

Teksti: VaLePa-tiedotus/Jari Penttilä

Jätä kommentti