Suomalaisen teknisen kaupan erikoisliike Etran myymälä Vammalaan – “Täällä on hyvä boogie”

Niko Rauhala esittelee työkäsineitä, joita onkin aikamoinen arsenaali.

Vammalan Trakinkadulla on ahkeroitu tiivistä tahtia, ja aivan uuteen hallirakennukseen valmistunut Etran myymälä pääsi avaamaan ovensa muutama viikko sitten.

Asiakkaita yrityksellä oli paikkakunnalla jo entuudestaan.

”Etra on suomalainen teknisen kaupan erikoisliike teollisuustuotteiden ja -palveluiden alalla. Meillä on Vammalassa teollisuudenalan yrityksiä asiakkaina, ja nyt tuomme palvelut lähemmäs heitä. Valikoimiimme kuuluu muun muassa työkaluja, työturvallisuustuotteita, kiinnitystarvikkeita ja pakkausmateriaaleja. Jos miettii teollisuuslaitoksia, niin meiltä saa oikeastaan kaikkea tarvittavaa”, linjaa myymäläpäällikkö Niko Rauhala.

Myymälä palvelee myös kuluttaja-asiakkaita.

”Kuka tahansa tavan kansalainen voi täältä tulla ostamaan tarvitsemiaan tuotteita. Myymme laadukkaita brändejä, valikoimat ovat laajat ja määrällisesti meillä on paljon eri toimittajia.”

Leveillä käytävillä mahtuu asioimaan mukavasti ja toisiin asiakkaisiin törmäilemättä.

Avarissa 400 neliön liiketiloissa mahtuu kulkemaan väljästi, ja varastotilaakin on reilusti – kolmisensataa neliötä.

Myymälän käytävät ovat leveät ja tuotteet sijoitettu selkeästi.
Nykyaikaisesti varusteltu neukkari on yläkerrassa, jossa ovat myös toimistotilat.

Yllättävintä on se, että myymälätiloista löytyy myös kahvio.
Ja vielä yllättävämpää on se, että kahvia on asiakkaille tarjolla veloituksetta.

Etra-cafe on osa palvelukonseptia”, mainitsee Niko Rauhala.
Valikoimiin voi siis tulla tutustumaan kaikessa rauhassa, ja hörpätä vaikka cappuccinon siinä lomassa.

”Kahvikoneesta voi valita montaa sorttia.”

Saku Jokinen ja Niko Rauhala hörppäävät kahvit työn lomassa. Kahvion puolella voivat asiakkaatkin nauttia mokkajuomaa.

Ylöjärvellä asuva myymäläpäällikkö ajelee päivittäin työpaikalle Sastamalaan.

Entuudestaan kaupunki ei hänelle ollut juurikaan tuttu.

”Itse asiassa minua vähän varoiteltiin tyrvääläisistä, mutta täytyy sanoa, että kyllä kaikki tyrvääläiset, joihin olen tutustunut ovat kivoja”, naurahtaa Rauhala.

”Hyvä boogie täällä on, oikein myönteisen kuvan olen saanut.”
Etralla on Suomessa kaikkiaan noin 45 myymälää.

”Aika laaja verkosto alkaa olla.”
Vaikka liike on jo avattu, virallisia avajaisjuhlia vietetään helmikuun 5. päivä.

Myymäläpäällikkö toivoo ihmisten tulevan tutustumaan liikkeeseen ujostelematta.

”Silloin on hyvä hetki tulla tutustumaan, jos ei vielä ole käynyt. Paikalla on tuotetoimittajien edustajia ja lounastakin on tarjolla. Ovet aukeavat aamuyhdeksältä ja avajaisia vietetään aina kello kolmeen saakka iltapäivällä.”

Jätä kommentti