Vähähaaran Kotiseututalolle saatiin lahjoituksena vanha harmooni Kiikoisten Nuoriso-seuralta. Soittopeli oli heti käytössä, kun Vähähaarassa laulettiin vanhoja kansakouluaikaisia lauluja.
Yhteislauluilta aloitettiin virren veisuulla, kuten ennen aikaan aina koulupäivä aloitettiin. Ja sitten jatkettiin muilla tutuilla lauluilla kuten Täällä pohjantähden alla, Arvon mekin ansaitsemme, Ratiriti ralla, Mä oksalla ylimmällä ja Keitä te ootte, te pienet poijat.

Säestäjänä ollut Sastamalan kanttori Rita Wallin tiesi koululauluiltoja vetäneenä, että musiikki tuo mieleen muistoja, jotka ovat olleet kymmeniä vuosia unholassa.

”Yhtäkkiä sitä muistaa koulussa tehtyjä jekkuja ja opettajien nimiä”, Wallin kertoi.

Ja niin kävikin, muistot alkoivat tulvia.

Yksi muisti sen, kuinka alaluokasta mentiin aina yläluokkaan aamuhartauteen, koska koulu oli niin pieni. Moni muisti, että usein laulettiin Totuuden henki ja Ystävä sä lapsien.
Lauluillassa muisteltiin myös laulukokeita.

”Piti nousta pulpetin viereen laulamaan, opettaja säesti. Lauloin todella monena vuonna Pieni nokipoika vaan -laulun. Se oli aina niin kauhea tilanne. Muuten tykkäsin kyllä laulaa”, kertoi Vähähaara-Seurasta Sirpa Männistö, joka järjesti illan Inkeri Kylväjän kanssa.

Moni sanoi joutuneensa luokan eteen laulamaan. Joku muisti pappansa saaneen laulusta kolmosen, koska ei suostunut laulukokeeseen. Luokalle poikaa ei kuitenkaan jätetty.

Nähtävillä oli myös vanhoja laulukirjoja. Rita Wallin kertoi, että Wilho Siukosen vanhassa laulukirjassa on kaikkiaan noin 300 laulua.

”Laulut ovat kirjassa aihealueittain – hengellisiä, lauluja isänmaasta, vieraista maista, luonnosta, työstä, lepohetkestä, kodista, koulusta ja joulusta, eniten leikeistä ja urheilusta.”

”Laulujen avulla sivistettiin nuorisoa ja nostettiin esiin hyvä arvomaailma. Kaikkien laulujen sanoissa on enemmän ja vähemmän asiaa, ei mitään joutavaa”, totesi Wallin.
Hän oli iloinen, kun hän sai säestää vanhat koululaulut harmoonilla.”

Tämä on ainoa oikea soitin, jolla koululauluja säestää. Harmooni on soitin haitarin ja urkujen väliltä. Sillä saa soitettua hiljaa tai todella mahtavasti. Ihan helppoa sen soittaminen ei ole, koska siinä tarvitaan samaan aikaan neljää rajaa. Molemmilla jaloilla poljetaan ilmaa palkeisiin.”

Wallin harmitteli, että tänä päivänä harmoonit ovat ”täyttä roskaa”, vaikka olisivatkin ihan käyttökuntoisia.

”Tänne Kotiseututalon miljööseen tämä sopii hienosti.”

Wallin kertoo, että hänen sydämensä suli harmoonille jo ensimmäisellä ja toisella luokalla koulussa. Opettajan kaunis soitto istutti häneen muusikon siemenen.

Vähähaara-Seura