
Useita matalapaineita liikkuu viikon aikana maamme yli. Ne tuovat mukanaan voimakkaita tuulenpuuskia ja huonoa ajokeliä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan keskiviikkona saapuu uusi annos kylmää ilmaa. Pohjoisen ja luoteen väliset puuskat voivat aiheuttaa yksittäisiä tuulivahinkoja.
Maasto on edelleen kuivaa etenkin maan etelä- ja länsiosassa. Puuskainen tuuli saattaa levittää mahdollisia maastopaloja nopeasti.
Lumikuuroja muodostuu paikoin. Ne voivat hetkellisesti huonontaa ajokeliä. Tienpinnat saattavat jäätyä torstain vastaisena yönä, jos ne ovat kosteita keskiviikkona illalla.
Seuraava matalapaine saapuu jo torstai-iltana tai perjantain vastaisena yönä. Huonon ajokelin todennäköisyys on selvästi suurempi kuin keskiviikkona. Lunta voi kertyä maan etelä- ja keskiosassa jopa yli viisi senttiä, jos sade ajoittuu perjantain vastaiseen yöhön. Lämpötilat kääntyvät samalla laskusuuntaan ja sää on vuodenaikaan nähden tavanomaista kylmempää.
“Jos on ehtinyt vaihtaa jo kesärenkaat, ajokelin kehittymistä kannattaa seurata tarkasti keskiviikkona sekä torstai-illasta eteenpäin”, sanoo meteorologi Ari-Juhani Punkka. “Etenkin varhain perjantaiaamuna tiet voivat olla paikoin talvisia ja näissä olosuhteissa kesärenkailla ajamista kannattaa välttää”, hän korostaa.
Sääennuste Sastamalaan löytyy tästä ja ajantasaiset varoitukset tästä.