Maa- ja metsätalousministeri piipahti Häijäässä – Hallitukselle kiitosta ja kritiikkiä talouden tasapainottamistoimista

Kauko Turunen tarjosi ministerille suomalaista grillimakkaraa.

Sote ja palvelujen saatavuus ovat puhuttaneet ihmisiä vaalien alla.

”Esimerkiksi omaishoidosta ei kaikilla alueilla ole pidetty hyvää huolta. Joiltakin alueilta saa lääkäriaikoja paremmin, kun toisaalla taas on pitkät jonot. Myös soten raskasta ja kallista hallintoa on kritisoitu, samoin turhia seiniä. Kuntavaalien kannalta tapetilla tuntuvat olevan lasten ja nuorten asiat, sekä kuntien elinvoimaisuus ja työllisyys”, luetteli kristillisten vaalitapahtumassa Häijään Säästömarketilla perjantaina vieraillut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

Hallituksen säästöistä on tullut jonkin verran palautetta, mutta Essayahin mukaan asioita on ymmärretty myös väärin.

”Esimerkiksi vammaispalvelulain ja lastensuojelun osalta. Näitä olen yrittänyt ihmisille avata. Lastensuojelussakin kyse on normien purusta. Nyt on ollut yksikkökohtainen kriteeri henkilöstön suhteen, vaikka yksikössä ei olisi yhtään lasta. Sitä ollaan järkevöittämässä niin, että tilanne katsotaan lasten lukumäärän mukaan”, Essayah selvitti.

Maatalouden hoidosta hallitus on ministerin mukaan saanut hyvää palautetta, samoin aikeista muuttaa ja korjata petopolitiikkaa.

”Talouden tasapainottamistoimista ylipäätään on tullut hyvää palautetta. Kyllähän ihmiset tietävät ja ymmärtävät, että emme voi jatkaa tällä velkaantumisen tiellä. Myös turvallisuuspolitiikaa on kiitelty ja eritoten sitä, että itäraja pysyy kiinni, ja ollaan irtaantumassa Ottawan sopimuksesta”, Essayah luetteli.

Esillä olleeseen jauhelihapulaankin ministeri otti kantaa.

”Elintarviketeollisuudella, mutta ennenkaikkea kaupalla on nyt peiliin katsomisen paikka. Vain Unkarissa saa ostettua lihaa nyt halvemmalla kuin Suomessa. Sopimukset pitää saada vastaamaan nykypäivää, kuten markkinatalouteen kuuluu. Nyt hinnalla ei ole mitään väliä, kun sopimukset on dumpattu niin matalalle”, Essayah totesi.

Vaikka mitään yleisöryntäystä Häijään Säästömarketin pihalla ei ollutkaan, niin ministerille käytiin tuomassa terveisiä niin luomuviljelijöiltä, kuin Mouhijärven yhteiskoulun vanhempainyhdistyksestäkin.

Heidän huolenaan oli kouluvalmentajan työn jatko. Sitä puoltavaan adressiin ministeri ei nimeään voinut laittaa, mutta piti asiaa tärkeänä.

”Tällaisia matalan kynnyksen palveluja lapsille ja nuorille tarvitaan. Olette hyvällä asialla”, hän kannusti.

Paikalla ollut nuori nainen pisti ministerin koville metsänhakkuista ja eläintuotannosta.

”Etkö näe raakaa metsien hakkuuta Jumalan pilkkana? Suomessahan on menossa varsinaiset luonnontuhoustalkoot”, hän aloitti ja jatkoi kritisoimalla maataloutta.

”Eläimet on tarkoitettu rakastettaviksi, tehotuotanto aiheuttaa niille valtavaa kärsimystä. Sitä ei pitäisi edesauttaa”, hän totesi.

Essayah muistutti, että tuotantoeläimet eivät pärjäisi Suomen ilmastossa ilman ihmisen huolenpitoa ja hoivaa.

”Kyllähän tuotantoeläimet halutaan pitää mahdollisimman hyvässä kunnossa, eiväthän ne muuten tuota”, ministeri muistutti.

Lehmät voisivat olla eläinsuojelupaikoissa, joissa ihmiset voisivat käydä niitä taputtelemassa. Lehmän keinosiemennystä voisi kärjistettynä verrata raiskaukseen, koska ainoa syy on saada lehmä synnyttämään ja tuottamaan maitoa”, nuori nainen jatkoi.

”Maalta olevalle ihmiselle tämä on kyllä täysin vieras ajatus”, Essayah totesi.

Essayahilta kysyttiin myös lyijyhaulikiellosta ja hän kertoi asetuksen muuttumisesta.

”Suomi on saamassa poikkeuksen, ja esimerkiksi ampumaradoilla voidaan edelleen käyttää lyijyä”, Essayh oikaisi.

Jätä kommentti