
Lauttakylän lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat pääsivät äänestämään koululla järjestetyissä varjovaaleissa.
Varjovaalien kuntavaalien ääniharavaksi nousivat Sami Kaisko (kok) 19 äänellä ja Niklas Mattila 16 äänellä. Kolmanneksi eniten ääniä, viisi kappaletta keräsi Rami Suomela (kok) ja neljänneksi, neljä ääntä Niina Immonen (ps). Viidennen sijan kolmella äänellä jakoivat Annika Eklöf (kesk), Aino Kylälehtonen (kesk) ja Jari Maine (kok).
Kaksi ääntä keräsivät Kirsi Ala-Haavisto (kesk), Joni Immonen (sdp) ja Pauliina Kari (vas).
Yhden äänen verran kannatusta saivat Laura Airila (kesk), Matti Forsman (ps), Markus Santala (vas) ja Sisko Sarjomaa (vas).
Lukiolaisten vaaleissa Huittisten valtuuston suurimmaksi puolueeksi nousi ylivoimaisesti kokoomus, sillä se keräsi 63 äänestä peräti 43. Toiseksi eniten ääniä, 9 kappaletta meni keskustalle ja perussuomalaiset keräsivät viisi ääntä. Vasemmistoliittoa äänesti neljä ja SDP:tä kaksi lukiolaista.
Aluevaaleissa pienempi äänestysprosentti
Lukiolaisten aluevaaleissa ääniä annettiin 57 kappaletta ja ne jakautuivat tasaisemmin. Eniten ääniä lukiolaisilta saivat perussuomalaiset, 19 kappaletta. Keskusta oli myös aluevaalien kakkonen 13 äänellä ja kokoomus keräsi 10 ääntä. SDP nousi aluevaaleissa kuudella äänellä neljänneksi, vasemmistoliitto sai neljä, kristillisdemokraatit ja vihreä liitto kaksi ja vapauden liitto yhden äänen.
Niina Immonen sai lukiolaisilta yhdeksän ääntä ja Laura Airila (kesk) neljä ääntä. Kolmanneksi eniten ääniä saanut, merikarvialainen Jussi Aaltonen (kok) keräsi kolme ääntä.
Eurajokelainen Pauliina Aalto (sdp), porilaiset Tomi Aalto (ps) ja Jenni Jalonen (kesk), kankaanpääläinen Erika Laurila ja harjavaltalainen Konsta Pajunen saivat kaksi ääntä.
Huittislaisita aluevaaliehdokkaista yhden äänen nappasivat Atte Hölttä (kok), Elias Rantanen (kd), Tero Mäenpää (ps), Kari Nurmi (ps), Katja Leino-Murtojärvi (sdp), Susanne Varjokumpu (sdp) ja Mikko Kaunisto (vas).