
Kauden 2024-2025 miesten Läpimurtopelaaja, 18-vuotias Niklas Björlin on VaLePan uusi yleispelaaja kaksivuotisella sopimuksella. Björlinin rinnalla yleispelaajistossa jatkaa huhtikuun alussa 21-vuotta täyttänyt Jiri Leinonen. He molemmat ovat kolmannen polven lentopalloilijoita.
Kaksi edellistä kautta Niklas Björlin edusti Karelian Hurmosta ja etenkin päättyneellä kaudella hän kehittyi kasvaneen vastuun myötä.
”Tavoitteenani on ensi kaudelle saada ehjä harjoituskausi ja päästä pelaamaan mahdollisimman paljon. Tässä vaiheessa itsensä kehittäminen on päällimmäisenä”, miettii Björlin.
Hurmoksen kausi päättyi puolivälieriin VaLePan tavoin. Runkosarjassa Björlin sai runsaasti vastuuta ja pelasi myös VaLePaa vastaan edukseen. Toisella liigakaudellaan savonlinnalaisen East Volley kasvatti teki runkosarjassa 5,1 pistettä ottelua kohden ottaen yhdeksän torjuntaa ja syöttäen 14 ässää. Puolivälierissä Hurrikaania vastaan Björlinille merkittiin 14 tehtyä pistettä.
”Hyvillä fiiliksillä tulen isompaan organisaatioon. Aluksi mietin, että jatkaisinko täällä Joensuussa, mutta tuntuu, että täällä porukka hajoaa niin paljon. Töissä olen vielä toukokuun ajan ja kesäkuussa muutan Sastamalaan”, hän kertoo.
”Sopimusneuvotteluissa kuulin, että tulee ulkomaalainen valmentaja. Vähän itsekin valmentajan taustoja tutkin ja tuntuu, että uusi valmentaja, Martin Nemec, tietää varmasti lajista paljon.”
Lentopallon pariin Niklas Björlin tuli oman isän jäljissä.

Tästä kaudesta jäi nälkää
Jiri Leinonen jatkaa neljännen perättäisen kauden VaLePan yleispelaajistossa. Hän aloitti Suomen mestaruuteen päättyneellä kaudella 2022-2023. Jirin rooli on aina ollut joukkueen kolmas tai neljäs yleispelaaja.
”Tietysti sitä koittaa aina päästä aloittavaan kuusikkoon, mutta tykkään treenata haastajakuusikonkin puolella, kun on hyvä porukka, ei siitä tule paha olo, vaan vain lisämotivaatiota treenata enemmän. Joukkueen kannalta on hyvä, että on tasaisia yleispelaajia, tietysti itselläkin on tavoitteena olla jossakin vaiheessa selkeästi aloittava pelaaja”, toteaa Leinonen.
Huhtikuun lopulla Akaa ja Hurrikaani pelaavat finaaleja ja Jirikin myöntää kaipaavansa vielä kentälle.
”Kyllähän sitä toivoo, että kausi olisi jatkunut pidempään. Kauden lopputulokseen meistä ei varmaan kukaan ole tyytyväinen, olisimme varmasti pystyneet parempaan, mutta sairastelut tulivat loppukauteen todella huonoon paikkaan.”
”Eniten kiinnostaa millaista uutta tyyliä ulkomaalainen valmentaja tuo tullessaan, se on hienoa nähdä.”
”Olen tykännyt jokaisesta kaudesta VaLePassa, enkä nähnyt mitään syytä Suomen sisällä vaihtaa seuraa”, tunnustaa Jiri Leinonen.
Päättyneellä kaudella Jiri iski 150 hyökkäyspistettä, ässiä kertyi 19 ja 12 torjuntaa. Puolivälierissä TUTO Volleytä vastaan tuli 6 hyökkäyspistettä ja yksi ässäsyöttö. Tarkka vastaanottaja keräsi edeltävillä kausilla pisteitä yhteensä kaikkiaan 416.
Jiri Leinonen on veljensä Miron ohella myös kolmannen polven lentopalloilija. Isä Sami pelasi VaLePassa yleispelaajana kaudella 1998-1999. Isoisä Olavi Leinonen oli ensimmäinen suomalainen lentopalloammattilainen.
Jirin pelinumero VaLePassa on aina ollut 11. Niklas Björlinin peliasussa on sama numero.
”Toivon, että pääsen vanhemman edulla pitämään numeron, ettei tarvi ruveta painimaan”, keventää Jiri Leinonen.
Myös Niklas Björlin ihmettelee yhteensattumaa:
”Vai on näin, eiköhän minun sitten nuorempana pidä vaihtaa numeroa. Jos vaihdan takaisin neloseen, isä on aina pelannut sillä numerolla.”
Teksti: Jari Penttilä.