
Sastamalan liikuntapalvelut tarjoaa piristystä ja tekemistä monenikäisille kuntalaisille kesä-heinäkuussa.
Vakiona ohjelmassa ovat tietysti lasten uimahalli- ja rantauimakoulut, joista liikuntaneuvoja Maria Liuksiala-Tuomistolla on myönteinen uutinen kerrottavanaan.
”Uimakoulut järjestetään taas samaan tapaan kuin vuonna 2023, eli uimataidossa voi näyttää osaamistaan aina varhaistaitomerkistä primusmaisteriksi saakka.”
Painopiste on alkeisryhmissä, koska uimaan oppiminen on perustaito, Liuksiala-Tuomisto korostaa.
Huittisten uimahallissa alkeisryhmiä on kaikkiaan 6, Vammalan Pororannassa 3 ja Mouhijärven Mätikön rannassa 3. Hallissa järjestetään lisäksi jatkoryhmiä 3 ja rannoilla yksi molemmissa. Taitoryhmiä on hallissa 3 ja suoritusryhmiä 2.
Viime kesänä liikuntapalveluissa oli yksi ohjaaja vähemmän, ja henkilöstöresurssin niukkuus aiheutti uimakouluista karsimisen.
”Onneksi tilanne oli väliaikainen, ja tänä kesänä meillä on taas kolme ohjaaja kesän toimintaa varten”, Liuksiala-Tuomisto sanoo.
Kaikki halliuimakoulut järjestetään kesäkuun aikana ja rantauimakoulut puolestaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla.
Tärkeäksi on koettu myös uimavalvonta, eli Kaalisaaren rantavahdit, jotka tarkkailevat polskijoita koulujen loma-aikana Pororannassa arkipäivisin. Toiminnasta vastaavat liikuntapalveluiden kesätyöntekijät.

Vähän vanhemmille kouluikäisille lapsille liikuntapalvelut järjestävät nelipäiväisen liikuntaleirin Vareliuksen koululla.
Mouhijärvellä ja Suodenniemellä on mahdollista viettää aikaa temppuradan ja kaupunkisodan parissa.
Aikuisille kesäkuu tuo tullessaan jumppaa pääkirjaston nurmialueella ja sateen sattuessa sisällä kirjastossa. Lisäksi Kaalisaaren ulkokuntosalilla on mahdollista treenata ohjatusti.
”19. kesäkuuta järjestämme Kaalisaaressa Hyvänmielen liikuntatapahtuman. Ohjelmassa on muun muassa lajikokeiluja ja erilaisia pelejä”, Liuksiala-Tuomisto vinkkaa.
Aivan uutta kesätoimintaa ovat perheille suunnatut omatoiminen temppurata Vinkillä sekä vanhempien ja lasten treenit Vareliuksen piha-alueella.
Vinkissä kolme kertaa kesäkuussa järjestettävän temppupaikan ajatuksena on tarjota perheille yhteistä tekemistä.
”Eli lasta ei saa jättää sinne yksin, vaan perhe pääsee yhdessä liikkumaan”, Liuksiala-Tuomisto sanoo.
Vareliuksen ohjattuihin treeneihin voi tulla myös lapsi tai aikuinen yksin, mutta ideana on mahdollistaa liikunnan iloa molemmille ryhmille samaan aikaan.
Kaikkiin liikuntapalveluiden kesän ryhmiin ilmoittautuminen alkaa to 8.5. klo 9 osoitteessa https://uusi.kuntapalvelut.fi/sastamala/fi/
Ohjeita uimakouluryhmän valintaan:
Alkeisryhmä = tarkoitettu uimataidottomille ja hallissa opetus tapahtuu lastenaltaassa. Ryhmässä suoritetaan varhaistaito-, vesitaito- ja alkeismerkkejä.
Jatkoryhmä = uimataito on vähintään 10 m ja pystyy sukeltamaan. Hallissa opetus tapahtuu virkistysaltaassa. Ryhmässä voi suorittaa harrastusmerkin.
Taitoryhmä = uimataito vähintään 24 m. Opetus tapahtuu isossa altaassa. Suoritettavat merkit: tekniikka- ja taitomerkki.
Suoritusryhmä = opetus isossa altaassa. Ryhmässä voi suorittaa uimakandidaatin, uimamaisterin ja primusmaisterin merkit.