
Sastamalan kaupunki kerää nimiehdotuksia uudelle Pehulan monipalvelukeskukselle. Rakennus on valmistumassa syksyllä.
Nimiehdotuksia kaivataan koko monipalvelukeskukselle, päiväkodin leikki- ja lepotiloille, koulun opetustiloille, liikuntasalille, keskusaulalle ja ruokailusalille, käden taitojen kovien ja pehmeiden materiaalien tiloille sekä koulunjohtajan ja päiväkodin johtajan työhuoneille.
Kaupunki toteaa tiedotteessa, että Pehulan monipalvelukeskuksen toiminta-alueen historiasta nousevat esiin pitkä käsityöperinne sekä nykyisin osa Kemiraa olevan Finnish Chemicalsin teollinen toiminta. Nimiehdotuksissa ei kuitenkaan tarvitse tukeutua historiaan, vaan ideoinnissa voi luovuuden päästää vapaasti valloilleen.
Pehulan monipalvelukeskukseen valmistuvat tilat kolmelle päiväkotiryhmälle ja noin 120:lle esi- ja perusopetuksen oppilaalle. Liikuntasali mahdollistaa monipuolisen iltakäytön laajalle harrastajajoukolle.
Rakennus on luovutuskunnossa jo lokakuussa. Toiminta uusissa tiloissa alkaa viimeistään vuodenvaihteessa. Nykyinen kivikoulu puretaan, sen tilalle rakentuvat pelikentät ja piha-alueet ensi keväänä ja kesällä.