Meistä tuli kätilöitä, virkamiehiä, lastentarhanopettajia, puutarhureita, yrittäjiä, talouspäälliköitä, rikoskomisarioita – ja yksi amerikkalaistunut yliopiston professori.

Pääsimme ylioppilaiksi Lavian lukiosta 1975 ja kokoonnuimme perjantaina 23.5. muistelemaan vaiherikkaita lukioaikojamme. Koska monet meistä eivät olleet nähneet toisiaan viiteenkymmeneen vuoteen, aluksi meni tovi siihen, että saimme selville, kuka kukin oli.

Aamukahvin jälkeen suuntasimme Lavian hautausmaalle laskemaan ruusut opettajiemme haudoille. Meille järjestyi myös vierailu Lavian yhtenäiskoululla, jossa meidät otti vastaan alakoulun ykkös- ja kakkosluokkalaiset, jotka lauloivat meille
Ötökkälaulun ja säestivät lauluaan itse tekemillään soittimilla sekä haravoilla ja kastelukannuilla.

Avuliaiden oppilaiden johdolla pääsimme pienissä ryhmissä tutustumaan koulun tiloihin.
Omat vanhat luokkamme vielä löytyivät! Vietimme hetken ysiluokkalaisten kanssa, jolloin muutamat meistä kertoivat omasta lukion jälkeisestä polustaan.

Juhlapaikalla kävimme esittelykierroksen, jossa kukin kertoi lyhyesti työurastaan ja elämäntilanteestaan.
Sytytimme kynttilän ja vietimme hiljaisen hetken menehtyneiden luokkatoveriemme muistoksi, heitä on seitsemän.

Muisteluita, naurua, ihmettelyä, yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Ikävuosilla ei ollut merkitystä, samat lukiolaistytöt ja -pojat kuoriutuivat esiin entisenlaisina, kun jaettiin yhteisiä muistoja.
Meillä oli iloinen päivä!

Teksti: Katri Ylitalo