
Yhteen Huittista vuosikausia vaivanneeseen puutteeseen saadaan viimein vastaus, kun kesäterassi Kievarinrannan toiminta pyörähtää kunnolla käyntiin kesäkuun toisella viikolla.
Viimeiset viikot entisen Sahkon kievarin tiloissa on urakoitu todenteolla, kun ravintoloitsijoiksi hypänneet ystävykset Heli Loponen ja Päivi Satonen ovat valmistelleet tiloja ja terassikonseptia kesää varten.
Huittislaiset Loponen ja Satonen olivat itsekin havainneet kesäterassin ja iltaravintolan puuttumisen Huittisissa, oikeastaan ajatus koko yritykseen lähtikin omasta tarpeesta.
”Kotona nuorison kanssa käytiin kesäkahvilapohdintaa, vähän myös siinä mielessä, että sellainen voisi tarjota kesätöitä alle 18-vuotiaille nuorille. Kun kahvilaa ei ole, alkoi kyteä ajatus, että voisi sellaista itsekin pyörittää.
Ajelin muutamaan otteeseen tästä ohi, katselin Tuomas Knuutilan hienoksi kunnostamaan rantaa, ja päätin soittaa ja kysyä, mikä paikan tilanne on”, Loponen kertaa parin kuukauden takaisia tapahtumia.
Vain muutamia päiviä aiemmin terassilla ja ravintolatiloissa oli vieraillut samoissa tunnelmissa myös Satonen, Loposen ajatuksista tietämättömänä.
”Kun kuulin, että Päivikin on käynyt täällä ja toiveemme kohtasivat, ajatus yhdessä tekemisestä tuntui heti hyvältä”, Loponen naurahtaa.
”Viikonlopun yli taisimme asiaa miettiä, mutta lopulta päätös syntyi todella nopeasti”, Satonen jatkaa.
Kylmää janojuomaa ja kuumaa kahvia
Kesäterassia on laitettu pystyyn nopealla aikataululla, eikä aivan mutkattomasti. Satonen kertoo, että jos toimeen olisi päästy kuukautta aiemmin, toiminta olisi tällä hetkellä paljon valmiimpaa.
Esimerkiksi kioskirakennuksen remontti on vielä jonkin verran kesken.
Kesän aikana toiminta tulee keskittymään terassille, kylmää juomaa ja kuumaa kahvia saa tilattua ravintolarakennuksen vieressä olevasta kioskirakennuksesta ja pullaa tai kunnon ruoka-annoksia voi nautiskella lukuisilla sohvaryhmillä tai penkeillä Loimijoen maisemissa.
Ruokalistan pohja-ajatuksena toimii Kokemäenjoen varren ruoka-aitta.
”Haluamme käyttää mahdollisimman pitkälle paikallisia ja vähintään kotimaisia raaka-aineita. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että koska tällä alueella riisi kasvaa huonosti, annoksissa käytetään sen asemesta kaurattoa tai ohrattoa”, kokkina toimiva Satonen kertoo.
”Myös juomapuolella haluamme panostaa todellisiin pientuottajiin ja oluemme tulevat oikeasti pienistä panimoista, limut Anttilan tilalta. Edelleen yritän metsästää jostain kotimaisen siiderintuottajan”, Loponen kertoo.
Koska kaikki mahdollinen halutaan hankkia mahdollisimman läheltä, Loponen ja Satonen toivovatkin, että lähialueen tuottajat olisivat myös suoraan yhteydessä heihin.
Pienpanimotuotteista ja lähiruoasta puhuttaessa konsepti saatetaan mieltää hinnakkaan fine diningin suuntaan, Satonen ja Loponen korostavat, että sellaisesta ei ole kyse.
”Oikeastaan ihan päinvastoin. Haluamme saada asiakkaat huomaamaan, että peruslimun hinnalla voi saada myös sen pientuottajan erikoisemman raparperilimun ja kokeilemaan jotain uutta. Vaikka toki valikoimassa on myös niitä tutumpia tuotteita”, Loponen sanoo.
”Ruoka-annokset ovat pubi- ja bistrotyyppisiä; on makkaraperunoita, salaatteja ja pari leipävaihtoehtoa, makeannälkään saa itse leivottua pullaa, jäätelöä ja vohveleita. Sillä tavalla aika tavallista, mutta vähän laadukkaammin ja ajatuksella, että meillä tarjottavat broilerit ovat kasvaneet Kokemäenjoen varressa, samoin kananmunat ja mansikat”, Satonen kertoo.
”Ja kun Huittisissa ollaan, niin syödään kuin se kuuluisa hullumies, annokset ovat niin reiluja, että meiltä ei tarvitse nälkäisenä lähteä”, hän lisää.

Kievarinrannan terassia pääsi kokeilemaan ensimmäisen kerran eilen Helatorstaina, jolloin toimintaa käynnisteltiin leipäreseptejä testaamalla.
Säännöllinen aukiolo alkaa kesäkuun toisella viikolla. Siitä eteenpäin terassille pääsee torstaista sunnuntaihin, ainakin tämän hetkisen suunnitelman mukaan alkuviikot pidetään suljettuna.
”Mikäli asiakkaita riittää, olemme valmiita laajentamaan aukioloaikoja”, Loponen lupaa.
Kievarinrannan kesäterassi avautuu puoliltapäivin ja on viikolla auki iltakymmeneen, viikonloppuna tuntia pidempään.
”Tämä jo ihan siitäkin syystä, että Suomen kesäyöt ovat aika viileitä ja kesäterassin toiminta keskittyy täysin ulkotiloihin. Ravintolarakennuksen sisätiloja vuokrataan yksityiskäyttöön, esimerkiksi juhliin ja kokouksiin. Niitä ajatellen muutama viikonloppu on vielä vapaana”, kaksikko mainostaa.
Mitä kaikkea kesäterassilla on tulevien kuukausien aikana luvassa, lienee arvoitus vielä Loposelle ja Satosellekin.
”Tällä tontilla mahtuu järjestämään monenlaista ja on meillä kaikenlaisia ajatuksia teemailloista ja muusta. Yhtään ei vielä tiedä, mihin suuntaan mopo lähtee meillä kahdella keulimaan”, Loponen naurahtaa.
”Terassin vastaanotto on ollut äärimmäisen positiivinen. Se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on nyt kiinni siitä, miten asiakkaat oikeasti löytävät tämän. Kovasti olen koittanut korostaa sitä, että jos tällaista toimintaa Huittisiin halutaan, niin nyt on oikea hetki ottaa se omakseen ja myös käyttää palveluja”, Satonen painottaa.
Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että Kievarinranta jää kesän mittaiseksi projektiksi.
”Mutta katsotaan sitä tulevaisuutta tarkemmin sitten myöhemmin”, Satonen myhäilee.