Perjantaituulahdukset laajentuvat elokuussa Pirhan rahoituksen turvin – Lantulan päivätoimintamalli vakuutti päättäjät

Anna-Maija Tuomisto (vasemmalla), Marketta Ekojärvi, Leena Virri-Hanhijärvi, Päivi Liitti-Saarela ja Sirkka-Liisa Saari ovat osa ahkeraa talkoolaisten joukkoa.

Lantulan seudun kyläyhdistys on järjestänyt suosittuja perjantailounaita Lantula-talolla jo 20 vuotta ja tulevalle syksylle Pirha on antanut toiminnalle avustusta 16 000 euroa. Sen turvin Lantulassa on jo pistetty tuulemaan, ja tähän yhteisölliseen toimintaan halutaan ihmisiä nyt entistä laajemmalta alueelta.

”Yhdessä kaupungin kanssa kyläyhdistys järjestää edullisia kuljetuksia heille, joilla ei ole omaa kyytiä. Kaupungin tuen suuruus kuljetuksiin on vielä hieman epäselvä, samoin kuljetusreitit. Suunnitteilla kuitenkin on, että Lantulaan pääsisi perjantaisin Kutalasta, Tyrisevältä, Ellivuoresta, Karkunkylältä, Kärppälästä, Masosta, Piimäsjärveltä, Tapiolasta, Houhajärveltä, Sammaljoelta, Rautaniemestä, Kivijärveltä, Ekojärveltä, Vammalan keskustasta, Stormista ja Kaltsilasta”, luettelee kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Virri-Hanhijärvi.

”Olemme aloittaneet kartoituksen, mistä kaikkialta löytyisi halukkaita tulijoita. Kyläyhdistyksessä kuljetusasioita hoitaa Pirkko Laaksonen, joten häneen kannattaa olla yhteydessä jo nyt. Hänet tavoittaa numerosta 0500 232 016”, Virri-Hanhijärvi kannustaa.

Lantulan päivätoimintamalli on kerännyt paljon kiitosta, ja mainetta. Pirhan integraatiojohtaja Tuukka Salkoahokin luonnehti Lantulan mallia ainutlaatuiseksi ihan valtakunnallisestikin arvioiden.

Pirhan päivätoiminta on rajattu kotihoidon ja omaishoidon piirissä oleville, mutta Lantulan perjantaituulahduksissa käy paljon heitäkin, jotka eivät vielä tarvitse Pirhan apua arjesta selviytymiseen.

Virri-Hanhijärvi on myös käynyt esittelemässä heidän toimintaansa useille eri toimijoille, esimerkiksi kyläyhdistyksille.

”Ja yhtä tärkeätä kuin maukas lounas on perjantaituulahdusten sosiaalinen puoli”, muistuttaa Anna-Maija Tuomisto, pitkän linjan talkoolainen ja käsityöpiirin vetäjä. Sirkka-Liisa Saari ja Päivi Liitti-Saarela nyökkäilevät vieressä.

”Ilman talkolaisia emme toimintaa pystyisi edes järjestämään”, Saari toteaa. Keittiössä talkoileva Liitti-Saarela tietää kokemuksesta että töitä on paljon, mutta talkootyö on palkitsevaa.

”Olen paluumuuttaja, 40 vuotta vierähti pääkaupunkiseudulla. Teki niin suuren vaikutuksen se, miten hyvin minut otettiin täällä vastaan”, hän iloitsee.

Vapaaehtoisten kontolla on paljon, sillä he tekevät ruokalistat, hankkivat ruoka-aineet, valmistavat ruuan, hoitavat ruokailun ja kahvituksen, avustavat ruokailussa, Wc-käynneissä ja ovat mukana ohjelmien järjestämisessä.

Lantulan perjantaituulahduksissa käy yleensä 40-60 ruokailijaa, joten kattiloille on käyttöä. Lounaaseen kuuluu pääruuan lisäksi salaatti lisukkeineen, leivät, ruokajuoma sekä kahvi ja pieni makea.

Koska kuljetuskustannusten suuruus ei ole vielä tiedossa, Lantulassa ei tiedetä miten pitkään Pirhan avustus riittää laajennettuihin perjantaituulahduksiin.

”Niin kauan kuitenkin jatketaan, kun tukirahat riittävät. Alunperin meidän tarkoituksena oli palkata tähän yksi henkilö hoitamaan erilaisia juoksevia asioita ja esimerkiksi kuljetusasioita, mutta pelkin talkoovoimin päätettiin jatkaa edelleen, ja laittaa koko tukisumma suoraan toimintaan”, Virri-Hanhijärvi sanoo.

Kylätalolta löytyy myös pieni kirjasto, josta kävijät voivat lainata kirjoja.

Lantulassa toivotaan, että Pirhan rahoitusta olisi tulossa kokeilujakson jälkeenkin.

”Hyvinvointialueiden tulon myötä monien ikäihmisten palvelut ovat huonontuneet ja toimintoja on supistettu. Se on surullista. Vanhusten ei kuuluisi joutua systeemin pelinappuloiksi”, Virri-Hanhijärvi murehtii. Hän uskoo, että perjantaituulahdusten laajentumisen myötä Lantula-talolle löytyy kymmeniä uusia kävijöitä.

”Tämä kuljetuspalvelu on varsin tärkeä, sillä matkat ja autottomuus ovat suurin maalla asumisen ongelma”, Virri-Hanhijärvi toteaa.

Leena Virri-Hanhijärvi kertoo, että Lantula-talon vintiltä löytyy neljät kangaspuut, jotka ovatkin ahkerassa käytössä.