Tuleeko Tytistä kuningatar? – Huittislainen Tytti Pihlajamäki on viikonloppuna mukana Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalissa

Huittislaisen Tytti Pihlajamäen matka kohti Tangokuningattaren kruunua huipentuu ensi lauantaina.

Huittislainen Tytti Pihlajamäki elää tällä hetkellä elämänsä tähän asti jännittävimpiä päiviä. Käsillä on odotettu Tangoviikko, jonka päätteeksi lauantaina Seinäjoen Tangomarkkinoilla selviää, lasketaanko tangokuningattaren kruunu Pihlajamäen kutreille.

Oikeastaan koko kevät on ollut yhtä jännitystä. Pihlajamäen aikeet osallistua Tangomarkkinoille tulivat julkisiksi maaliskuussa, kun laulukilpailun ensimmäinen yleisöäänestys aukesi.

Sen jälkeen Tytin tie kohti Seinäjokea on jatkunut vaihe toisensa jälkeen. Pihlajamäki on edennyt lähes 300 hakijan joukosta neljän parhaan naisen joukkoon.

”Ei ole oikein sanoja, joilla tätä matkaa voisi kuvailla. Jo nyt olen saanut kokea aivan uskomattomia asioita ja matkalta on jäänyt käteen valtavasti oppia ja uusia ihmisiä”, Tytti avaa tuntojaan h-hetken lähestyessä.

Kovat panokset pelissä

Perjantaina, päivää ennen Tangofinaalia tulee kuluneeksi tasan 10 vuotta siitä, kun Tytti Pihlajamäki kruunattiin Seinäjoella ensimmäisen kerran. Silloin 13-vuotias Pihlajamäki voitti Tangonuoren tittelin.
Voitto oli poikkeuksellinen, sillä Tangonuoren kruunusta kisaavat 14–17-vuotiaat. Pihlajamäki täytti 14 vuotta vasta joulukuussa ja on historian nuorin voittaja. Jo tuolloin tuomaristo ylisti Pihlajamäkeä täysin valmiiksi.

Moni olettikin Tytin osallistuvan Tangomarkkinoiden kuningatarkilpailuun heti täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Toisin kävi, vasta tänä vuonna hetki tuntui oikealta.

Panokset kilpailuun osallistumisessa ovat kovat, sillä Tangokuningattaren kruunu on ollut Pihlajamäen suurin unelma niin kauan kuin hän muistaa. Jo aivan pienenä nuottipapereiden reunoja koristivat Tytin piirrokset vaaleanpunahameisista tangoprinsessoista kruunuineen.

”Toiset haaveilevat perheestä tai omakotitalosta, minulle tämä on aina ollut se, mitä kohti olen halunnut mennä.”

Tytti Pihlajamäki kertoo olevansa varsin kriittinen omille suorituksilleen. Viimeiset viikot ovatkin pitäneet sisällään paitsi jännityksestä valvottuja öitä myös enemmän treenaamista kuin koskaan ennen.

Tangoviikko käynnistyi virallisesti tänään keskiviikkona, jolloin Pihlajamäki on mukana Tangokulkueessa. Finaaliin valmistautuminen on täyttänyt Pihlajamäen kalenterin kuitenkin jo viikkoja.

”Se, että olen todella mukana finaalissa, on konkretisoitunut viime viikkoina. Tuntuu, että hoidettavaa ja hankittavaa on ollut aivan hillittömästi”, Tytti naurahtaa.

Taustajoukoissa toimivat Tytin vanhemmat Marja ja Tarmo Pihlajamäki sekä laulunopettaja Päivi Vahela-Nykänen yhdessä miehensä Ilkka Nykäsen kanssa ovatkin saaneet pitkän listan tehtäviä hoidettavakseen.

”Onneksi ympärillä on ihmisiä, joille tehtäviä on voinut delegoida ja jotka ovat huomanneet muistuttaa sellaisista asioista, jotka eivät kaiken kiireen keskellä muistu omaan mieleen”, Tytti kiittelee.

Tärkeintä Tangomarkkinoilla on luonnollisesti musiikki, mutta suuri merkitys esityksen kokonaisuudessa on myös kaikella visuaalisella. Pihlajamäki on hankkinut tangofinaalia varten kolme mekkoa ja viidet kengät. Koko kilpailumatkan ajan Pihlajamäen koruissa on nähty huittislaista käsityötä, sillä ne ovat Design by Hannamarin luomuksia.

”Puvut ja korut ovat osa esiintymisen arvokkuutta. Tässä kilpailussa myös niillä on suuri merkitys”, Pihlajamäki tietää.

Pihlajamäen tangomatkan onnistumisessa valtava merkitys on ollut sponsoreilla, joiden ansiosta kilpailun tarvittavat hankinnat on ollut mahdollista tehdä.

”On tuntunut hienolta saada paikallisilta yrityksiltä tällainen tuki taakseen”, Pihlajamäki jatkaa kiitoksia.

Kilpailukappaleisiin ei voi vaikuttaa

Tähän mennessä Pihlajamäki on päässyt kilpailun aikana esittämään kappaleet Rannalla ja Yö saaristossa, tummaääniselle Tytille nämä ovat sopineet erinomaisesti.

”Nämä ovat siinäkin mielessä osuneet ihan nappiin, että minusta on aina puhuttu perinteisenä tulkitsijana”, Tytti sanoo.

Vaikka kumpikaan kappaleista ei ole ennen kilpailua kuulunut Tytin suosikkeihin, on niistä kilpailun myötä tullut niin merkityksellisiä, että ne tullaan varmasti kuulemaan Pihlajamäen ohjelmistossa myös jatkossa.

”Tietenkin kappaleisiin haluaa löytää sen oman tavan tulkita ja sen myötä ne tulee aina purettua aivan pieniksi palasiksi, joita lähtee sitten uudelleen yhdistelemään. Ihanteellista on ollut, että olen saanut esittää jollain tavalla tuttuja kappaleita, joten aivan nollista niiden kanssa ei ole tarvinnut lähteä liikkeelle.”

Se, minkä kappaleen Tytti esittää lauantain finaalissa, on vielä suuri salaisuus. Kilpailijoilla itsellään ei ole mahdollisuutta vaikuttaa mihinkään kilpailukappaleisiin.

”Ensimmäinen reaktio kilpailukappaleen suhteen taisi olla pieni shokki, mutta se suli aika nopeasti ja sen jälkeen minulla ei ole ollut mitään valittamista. Viimeisten viikkojen aikana kappale ja esitys on tietenkin lähes raivolla hiottu aivan viimeisenpäälle.”

Tytti haluaa tuoda tangomusiikin tutuksi myös nuoremmalle kuulijakunnalle.

Kilpailumatka on ollut paitsi antoisa, myös raskas kokemus. Pihlajamäki ei pidä itseään kilpailuhenkisenä ja kokee, että olisi kulkenut polkua kohti kuningattaren titteliä mieluummin ilman kilpailuasetelmaa.

”En ole ikinä tykännyt siitä, että laulutaitoa laitetaan paremmuusjärjestykseen. Koen, että tässä tapauksessa vertailu on vaikeaa senkin vuoksi, että olemme kaikki todella erilaisia laulajia. Kilpailun taso on kova ja kuka tahansa meistä neljästä voi voittaa”, Pihlajamäki sanoo.

Kilpailutilanne on saanut Pihlajamäen löytämään itsestään aivan uudenlaisia puolia.

”En ole koskaan ollut mikään stressaaja, mutta tämä tilanne on saanut minut välillä kyseenalaistamaan jopa sen, osaanko edes laulaa”, hän naurahtaa.

Tässä tapauksessa epämukavuusalueelle asettuminen on kuitenkin ollut väistämätöntä.

”Kilpailuun osallistuminen on ainut keino saavuttaa suuri unelmani.”

Nuori nainen, joka rakastaa laulaa tangoja

23-vuotias Pihlajamäki on tänä vuonna Tangomarkkinoiden kuopus, sillä muut naisfinalistit ovat häntä lähes puolet vanhempia. Pihlajamäki pitää tärkeänä, että kilpailussa – ja tanssilavoilla ylipäätään, nähdään myös nuoria.

”Muuten kulttuuri kuolee. Itselleni on aina ollut tärkeää juuri se, että pystyisin levittämään tätä upeaa tangomusiikkia myös omalle ikäpolvelleni.”

Kuningattaren kruunun lisäksi Tytti toivookin tangomatkasta jäävän käteen ainakin uusia keikkoja.

”Toivon, että tämän viikon jälkeen myös Huittisten ulkopuolella tiedetään, että on tällainen nuori nainen, joka rakastaa laulaa tangoja. Jos se 3,5 minuutin esiintyminen poikii edes yhden keikan, tämä koko matka on kannattanut.”

Entä onko Tytti pettynyt, jos kruunua ei Seinäjoelta ole kotiintuomisina?

”Tietenkin se varmasti jonkinlainen pettymys on, mutta toisaalta minulla on vahvasti sellainen olo, että en olisi tämän matkan aikana tehnyt mitään toisin. Tähän asti olen tyytyväinen jokaiseen suoritukseeni ja koen, että lauantain jälkeen voin joka tapauksessa vähän taputtaa itseäni olalle ja todeta, että hyvin meni.”

Jätä kommentti