Kiitän Pirhan Jussinkodin henkilöstöä isäni erittäin hyvästä huolenpidosta, hoidosta ja arvokkaan asumisen mahdollistamisesta.
Samaa kokemusta olemme sukulaisten kanssa jakaneet myös muissa Hopun asumisyksiköissä. Hyvä huolenpito on luottamusta, tuntemista, osaamista, arvostamista, sekä aikaa.

Jussinkodilla huomioidaan asukkaan tavat, toiveet, kohdellaan kunnioittavasti, huumoria unohtamatta, sekä ollaan kiinnostuneita kaikkien hyvinvoinnista.

Se näkyy mm. yöllisinä “kaakaotreffeinä” asukkaan kanssa, jos uni tälle ei ole tullut. Tai siinä, että kaikki asukkaat saavat joulukortin ja jonkin paketin joulupukilta ja -muorilta, hekin joilla omaiset eivät käy/heitä ei ole. Mahdollistetaan omaisten käynnit ja viestintä, yhteiset kahvihetket ja juhlapyhätapahtumina – sekä saattohoitovaiheessa mukana olo.

Jaan kuitenkin monen muun kanssa huoleni siitä, miten tilanne vanhustenhuollossa muuttumassa huonompaan suuntaan meidän äänestäjien arvovalintojemme vuoksi.

On selvää, ettei tehostetun asumisyksiköissä asukkaat saa em. hyvää huolenpitoa tai hoitoa, jos hoitohenkilöstöä ei ole riittävästi. Täytyy muistaa, ettei esim. saattohoitovaiheita voi “ajastaa” , vaan ruuhkajaksoja tulee. Tällöin perushoito, ruokailut ovat hätäisiä toimia, eikä aikaa kohtaamisiin riitä, se kuormittaa molempia osapuolia.

Jos yhteistä kieltä tai riittävää hoitoalan koulutusta ei ole, ei myöskään turvallinen hoito toteudu ja kielitaitoinen joutuu tekemään puolesta monia töitä. Ystävällinen hymy ja käsipari eivät riitä itsenäisesti tehtävässä hoitotyössä. Uupumisriskiä lisää myös se, ettei lyhyille sairauslomille saada välttämättä sijaista kaikkialla. Jatkuva henkilöstön vaihtuvuus vähentää taas asukkaiden tuntemista ja siten asukkaiden elämänlaatua.

Entä mitä voisin omaisena tehdä vanhukseni hyvinvoinnin lisäämiseksi? Kuljetanko ulkona? Käynkö katsomassa silloinkin, kun toinen on jo unohtanut sinut ajatellen, ettei sillä ole hänelle merkitystä? Olenko kirjannut ne asiat, joita toivon minun kohdallani toteutuvan vanhustenhoidossa?

Päätän tämän palautteeni isäni kuolinvuoteen ääressä kyynelsilmin olleen opiskelijan toivoa herättäviin sanoihin, kun kysyin häneltä miten työharjoittelujakso on mennyt:

“Harjoittelujakso on ollut ihana! Täällä olen saanut varmuuden siihen, että olen oikealla alalla ja tulen tekemään vanhusten hoidon parissa oikeasti merkityksellistä ja tärkeää työtä. ”

M. Mäkinen