Erilaiset omaperäiset otukset katselevat minua Tainan Savipajan hyllyiltä. Hyväntuuliset keramiikkajänöt tuovat mieleen lapsuudesta tutut Pupu Tupuna-kirjat – niistä artesaani Taina Nurmi onkin saanut innoituksensa teoksiinsa.
Koiria, ihmishahmoja, enkeleitä, lohikäärmeitä ja lukuisia muita hauskoja luomuksia on syntynyt keramiikkaan hurahtaneen Tainan luovissa käsissä. Niiden lisäksi esillä on kauniita maljakoita, astianpesukoneen kestäviä astioita ja vaikka mitä muita savesta syntyneitä taidonnäytteitä.
Vaikka nykyään Taina rentoutuu parhaiten upottamalla kätensä saveen – ei hänen suhteensa kyseiseen materiaaliin ole ollut aivan mutkaton. Alkuvaiheessa se oli jopa jonkinlainen viha-rakkaussuhde.
”Olen aina ollut askartelija. Kävin vuosia sitten kirjansidonnan kurssin Sastamalan Opistossa ja kurssin vetäjä Tarja Rajakangas ehdotti, että hakisin Kankaanpään Opistolle 2,5 vuoden pituiseen artesaanikoulutukseen, jossa käydään läpi 12 eri materiaalia; metalli, puu, tekstiili ja niin edelleen. Yksi materiaaleista oli keramiikka, ja koko sanakin oli minulle silloin ihan vieras”, tunnustaa Taina.
”Mietin, mitä tämä keramiikka oikein on, minkälainen materiaali se on, ja kuinka ihmeessä sitä saa työstettyä – ja voiko sen kanssa ylipäätään onnistua?”
Taina lähti tutustumaan itselleen ennestään täysin outoon materiaaliin, ja alku oli takkuinen.
”Koulussa ei onnistunut mikään, mitä koitin savesta tehdä. Se oli turhauttavaa”, hän tunnustaa.
Luovuttamisen sijaan Taina otti hankalan materiaalin haasteena.
”Tuli sellainen vimma, että minähän harjoittelen niin kauan, kunnes onnistun. Ja harjoittelin, harjoittelin ja harjoittelin”, hän nauraa.
Ihan seinään savikimpaleet eivät lentäneet, mutta monta pieleen mennyttä yritystä matkan varrelle kyllä mahtui. Periksi Taina ei kuitenkaan antanut, hän osti itselleen keramiikanpolttouunin ja rakensi ensimmäisen raku-uuninsa.
”Minähän päätin, että selätän saven. Sen kanssa voi tapahtua mitä vain – jos esimerkiksi saven laittaa liian märkänä uuniin, seuraa räjähdys. Ja voin kertoa, että kaikki mahdollinen on koettu,” Taina paljastaa.
Savi alkoi kuin alkoikin taipua sitkeän naisen käsissä – ja tuli onnistumisia. Se innosti jatkamaan. Lopulta keramiikasta tuli hänelle intohimo.
”Aluksi mietin, että miksi ihmeessä edes teen tätä, mutta nyt en voi muuta kuvitella tekevänikään. Yritykseni valmistaa myös painotuotteita, mutta niistä vastaa nykyään kokonaan poikani Aleksi Nurmi, ja saan itse keskittyä pelkästään saveen.”
Eipä Taina alkuvaiheessa olisi uskonut, että hän vielä jonakin päivänä pitäisi Sastamalan Opiston savikursseja, ja niiden lisäksi vielä omia kursseja – opettaisi siis muitakin syventymään keramiikan saloihin. Näin kuitenkin kävi.
Mouhijärvellä sijaitsevalla Tainan Savipajalla kurssit pyörivät ympäri vuoden, ja ne ovat suosittuja. Kursseja voidaan järjestää esimerkiksi työ-, harraste-, kaveri- tai polttariporukoille. Sosiaalisuus on tärkeä osa toimintaa.
Kurssi- ja työtilojen lisäksi savipajan tilat toimivat myymälänä.
”Täytyy myöntää, että edelleen tämä materiaali pitää nöyränä, harjoittelu jatkuu lopun elämää”, taitavaksi keramiikantekijäksi hioutunut nainen sanoo. Muotoilun lisäksi kiinnostavuutta – ja haasteitakin lisäävät erilaiset koristelut. Lasitus- ja polttotekniikoitakin on monta erilaista.
”Minulla suunnitteluvihkot ja pää ovat aina täynnä uusia ideoita”, Taina kertoo.
Kurssien vetäjänä hän on hyvin pidetty. Samat kurssilaiset ovat tulleet useille kursseille, ja aina joukossa on uusiakin. Tainalle on tärkeää, että jokainen saa hyvää ohjausta.
”Nautin siitä, kun on porukkaa ympärillä, ja tykkään olla tarpeellinen”, opettamisen omakseen kokeva kurssinvetäjä toteaa. Hän on myös huomannut, että käsitöiden tekeminen auttaa keskittymään – ihmiselle tekee hyvää pysähtyä yhden asian äärelle. Se on pääkopallekin terveellistä.
”On hienoa, että kädentaitoja arvostetaan Sastamalassa edelleen paljon”, Taina iloitsee.
”Kurssien ohjaaminen on parasta työtä, se hymy, joka kurssilaisten kasvoilla paistaa, kun he näkevät ensimmäisiä uunista valmistuneita töitään on niin palkitsevaa.”
