Huittisissa suistui 17-vuotiaan nuorukaisen kuljettama henkilöauto Suontaustantieltä. Ulosajo tapahtui keskiviikkona aamuyöllä.
Poliisi kertoo, että auto oli ajautunut tien vasemmalle puolelle ojaan. Sieltä se oli pyörähtänyt katon kautta ympäri ja päätynyt pellolle.
Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi nuorta. Kolmikko vietiin jatkotutkimuksiin Satasairaalaan. Alustavien tietojen mukaan vakavilta vammoilta vältyttiin.
Kuljettajana toiminut nuori mies puhalsi alkometriin noin 1,2 promillea. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Nuorukainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Auto oli katsastamaton ja liikennekäytöstä poistettu.
kiitos berneri.