
Sastamalalainen Lauri Joona kilpailee loppuviikolla Jyväskylän MM-rallissa kartturinaan Samu Vaaleri. Tavoitteena on paikka palkintokorokkeella.
Kaksikko lähti kilpailuun varsin luottavaisina.
“Testit sujuivat hyvin ja saatiin ajettua hyvä määrä kilometrejä hyvävauhtisella tiellä”, kertoo Lauri Joona. Autoon tehtiin muutoksia edellisen kilpailun jälkeen. “Saatiin sitä parempaan suuntaan ainakin omasta mielestäni ja kellokin niistä näytti tykkäävän. Sen puolesta pitäisi kaikki olla hyvin”, hän toteaa.
Kuluvan vuoden reitistä Lauri Joona kertoo pitävänsä paljon. “Kyllä ne pari uusvanhaa pätkää on kivoja lisiä, mutta Päijälä on edelleen suosikki”, hän sanoo.
Lauri Joona nähtiin viime vuonna Jyväskylän MM-rallissa podiumilla. Mieli on sinne nytkin.
“Tavoitteena on parantaa sijoitusta. Toki mukana on erittäin kova kattaus kuskeja, mutta ainakin kolmen nippuun tähdätään”, Lauri Joona paljastaa.