Suomessa on käynnissä hiljainen murros, jossa hyvinvointivaltion peruspilareita kyseenalaistetaan. Risto Murron esitys siitä, että perheiden tulisi ottaa entistä suurempi vastuu vanhusten hoidosta, on herättänyt aiheellista keskustelua. Ajatus voi ensi silmäyksellä tuntua inhimilliseltä – mutta kun sitä tarkastelee tarkemmin, se paljastaa monia vakavia ongelmia.

Hoivavastuun siirtäminen omaisille on suuri taloudellinen kysymys. Palkkatyössä oleva omainen, joka joutuu jäämään pois työelämästä hoitaakseen vanhempaansa, menettää paitsi nykyiset tulonsa, myös osan tulevasta eläkkeestään. Tämä tosiseikka koskee erityisesti matalapalkkaisia työntekijöitä, ja usein nämä hoivaajat ovat naisia. Jos hoivavastuu kasvaa, kasvaa myös sukupuolten välinen varallisuusero – ja naisten köyhyys eläkeiässä.

Yritysten näkökulmasta tilanne on yhtä huolestuttava. Työvoimapula pahenee, kun osa työntekijöistä jää kotiin hoivaamaan läheistään. Bruttokansantuote laskee ja tuottavuus heikkenee. Yhteiskunta maksaa lopulta kalliimman hinnan kuin mitä se säästäisi hoivapalveluista leikkaamalla.
Omaishoitajille mahdollisesti tarjottava verohyöty ei korvaisi menetettyä palkkaa, eläkettä tai työuran katkeamista. Se ei myöskään ratkaise alueellista eriarvoisuutta.

Hoiva ei saa olla harvojen etuoikeus, eikä sen taakkaa saa siirtää yksittäisten perheiden harteille. Hyvinvointivaltion tehtävä on turvata vanhuksille arvokas elämä eikä tätä vastuuta voi sysätä niille, joilla on vähiten resursseja kantaa sitä. Meidän on löydettävä ratkaisuja, jotka tukevat sekä vanhuksia että heidän omaisiaan – ilman että kumpikaan joutuu maksamaan siitä kohtuuttoman hinnan.

Päivi Inberg
puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer