Olipa oppivelvollinen oppilas, joka huolittiin Vammalan ammattikouluun opiskelemaan. Hänellä oli erityisen tuen tarpeita. Oppilaitos ja sen ympäristö oli hänelle aluksi vieras.
Opiskelijalle ei tehty tukitoimien päivityksiä opiskelujen alkaessa, ammattikoulun toimesta. Hän ei ilman tukea saanut opiskelustaan kiinni, ja kiinnostus alkoi hiipua. Huoltaja vaati HOKS-keskustelua.
Tuen tarpeita ei edelleenkään selvitelty mitenkään. Oppilas siirrettiin ammattikoulun TUVA:lle. Tuva-opiskeluvuosi oli suoranainen farssi. Sana oppilaitoksen sisällä ei kulkeutunut erityisopettajan ja muiden opettajien välillä, että oppilas olisi nyt tutustumassa eri ammattilinjalle. Oppilas koki itsensä näkymättömäksi ja merkityksettömäksi.
Oppilaan vanhempi kuulutti, missä vastuu koululla, kun taas koulu vastuutti oppilasta, jonka tuen tarpeita ei edelleenkään oltu päivitetty, eikä arvioitu.
“Täällä meillä pitää kantaa itse vastuu opiskeluistaan.”
Oppilas oli 15-vuotias ja oppivelvollinen. Hän oli opiskellut tuetusti yläkoulussa, joten ei, hän ei ollut riittävän kykenevä ottamaan yksin vastuuta opiskelustaan.
Oppilaitos ei edes yrittänyt mahdollistaa hänen opintojensa etenemistä. Ehdotettiin kautta linjan siirtymistä toisiin oppilaitoksiin. Myös diagnooseja olisi pitänyt oppilaalle löytyä.
Oppilas kieltäytyi diagnosoimisista, ja ahdistui siinä määrin, että poissaolopäivät kävivät yleisemmiksi kuin ne päivät, jolloin hän jaksoi kouluun lähteä.
Oppilas hyväksyttiin ammattikouluun toiselle ammattilinjalle, ja huoltaja peräänkuulutti jälleen tuen tarpeita, sekä kertoi, miten edellisen linjan kanssa oli käynyt, koska tuen tarpeita ei oltu selvitetty, saatika tukea myönnetty. Tie nousi pystyyn myös tällä linjalla nopeasti.
Oppilas siirrettiin Rotvalliin, minkä jälkeen jälleen takaisin ammattikouluun, mutta kas kummaa -opinnot eivät edenneet. Vanhempi vaati koulupsykologin lausuntoa. Lausunto vahvisti tuen tarpeen. Oppilaalle suositeltiin erityisammattioppilaitosta, ilman että erityisen tuen tarpeiden lausuntoa oltiin päivitetty ammattikoulussa kertaakaan.
Oppilas siirtyi jälleen Rotvalliin. Keväällä erityisammattioppilaitoksessa ei järjestetty yhteishakua sille linjalle, jolle oppilas olisi halunnut.
Kesä meni ohi. Ammattikoulu peräänkuulutti oppilaan poissaolojen perään. Ei kuitenkaan sen perään, miten voisi oppilaan opintojen etenemistä konkreettisin ja pedagogisin toimin tukea.
Oppilaan vanhempi otti itse suoraan yhteyttä erityisammattioppilaitokseen, joka kertoi mitä liitteitä se tarvitsisi jatkuvaan hakuun, koska ammattikoulun opo ei ollut sovittuna ajankohtana tavoitettavissa.
Ammattikoulu kirjoitti pyynnöstä lausunnon erityisen tuen tarpeista vasta 4 kuukautta ennen oppivelvollisuuden päättymistä.
Lausunnosta josta kävi ilmi, että tuen tarpeet ovat kasvaneet kattaviksi, eikä oppilaalla olisi ollut pienintäkään mahdollisuutta selviytyä opinnoistaan omin voimin. Ammattikoulussa on erinäisin tittelein varustettuja henkilöitä töissä. Tämä vanhempi ihmettelee, mitä he siellä palkkansa eteen tekevät?
Onko oppilaitoksen laillista hyväksyä opiskelija oppilaitokseen opiskelemaan, tarjoamatta hänelle opetusta hänen oppimiskykynsä huomioiden?
Onko nykypäivää tarjota vaihtoehtona ainoastaan toisia oppilaitoksia, koska tuen tarpeisiin ei vastata?
Kyse ei ollut oppilaasta, joka älämölösi päällään pystyssä laitteilla, vaan rauhallisesta ja hiljaisesta kaverista.
“Oli mullaki tunteet, oli mullaki sydän…”
Katja
