
Kun kaksi pohjanmaalaista keski-ikäistä miestä kohtaa, alkaa puheenparsi pian soljua omanlaisellaan nuotilla ja tyylillä.
Koska murre ei ole toimittajalle kovin tuttu, sovimme, että naputtelen miesten sanomiset juttuun ihan yleiskielellä.
Kimmo Saunaluoma kuvailee itseään reissumieheksi, joka elää arkipäivät Sastamalassa ja työskentelee Pirkanmaan pelastuslaitoksen leivissä, Vammalan paloasemalla palotarkastajana. Viikonloput hän viettää 120 kilometrin päässä Isojoella.
”Olen ehtinyt asua Espoossa, Porissa ja Ikaalisissa. Sastamalassa olen viihtynyt yhdeksän vuotta, hyvä että sain tänne siirron, kun paikka tuli auki”, Saunaluoma kertoo.
Diplomi-insinööri Esa Pajalan työ on Tampereella, mutta koti ja perhe on ollut Vammalassa jo 20 vuoden ajan. Pajalan lapsuudenkotiin Kannukseen on Sastamalasta matkaa 360 kilometriä.
”Vaikka olen sastamalalainen, hyvin verkostoitunut, täysin tänne sopeutunut ja monessa mukana, olen huomannut kaipaavani lapsuuden kavereita ja kotiseutua”, Pajala kertoo.
Pohojalaasta seuraa vailla
Vaikuttaako tämä juttu treffi-ilmoitukselta? Hyvä! Niinhän se on, että Pajalalle ja Saunaluomalle etsitään nyt seuraa. Mutta ei perinteisesti romanttisessa, vaan yhteisöllisessä mielessä.
Kaverukset ovat yrittäneet aiemmin Facebookin välityksellä saada paikkakunnan ”pohojalaasia” koolle, mutta laihoin tuloksin.
Jos Alueviestin juttu ei houkuttele ihmisiä koolle, on miesten nieltävä tappion karvasta kalkkia. Joko pohjalaisia ei paikkakunnalla ole tai sitten heitä ei tapaaminen innosta.
”Kyllä me sen kestämme, mutta epäilen, että aiemmin kyse on ollut huonosta tiedonkulusta. Alueviestiä luetaan enemmän kuin Sastamalan keskusteluseinää”, Pajala sanoo.
Juuret ja niiden merkitys
Pohjanmaasta tulee ensimmäisenä mieleen maanviljelys, ”akeeta laakeeta”, häjyt ja rehvakkuus. Millaisia pohjalaiset Pajalan ja Saunaluoman mielestä ovat?
”Yleisin piirre on suorasanaisuus ja rehellisyys. Ei tarvitse arvailla ja tulkita mitä tarkoitamme, koska tarkoitamme juuri sitä mitä sanomme.”
Miksi tapaamisen järjestäminen on miehille tärkeää?
”Juuret ja niiden merkitys”, Pajala vastaa.
”Kun olen kauan elänyt muualla, huomaan, että murre rupeaa katoamaan. Aina se elpyy, kun käyn kotipuolessa, mutta haluaisin vaalia pohjalaisuutta.”
Saunaluoma toteaa, että isommalla porukalla olisi mielekästä miettiä pohjalaisia perinteitä ja vaikka järjestää joku tapahtuma.
”Pohjanmaa on laaja alue, lakeus on tunnetusti suuri. Meidän tapaamiseemme ovat yhtä lailla tervetulleita niin etelä-, pohjois- ja keskipohjalaiset kuin rannikkopohjanmaalaiset”, Saunaluoma tuumaa.
”Kyllä ison alueen sisälle mahtuu monenlaista. Voimme identiteettierojakin leikkimielisesti yhdessä pohtia. Myös toisen polven pohjalaiset ovat tervetulleita”, Pajala komppaa.
Pohjalaisten tapaaminen Sastamalan Vammalassa torstaina 18.9. klo 18 Bistro15-ravintolassa osoitteessa Itsenäisyydentie 15. Lisätietoja: ksaunaluoma@gmail.com ja eepajala@gmail.com







