
Alueviestin lukijaa askarrutti, miksi Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n toimesta asukkaiden yhteinen biojäteastia puhdistetaan vain kerran tai kaksi vuodessa.
“Astiat löyhkäävät, ja niihin tulee toukkia. Viime kesän helteet vielä pahensivat tilannetta entisestään.”
Lukijamme kysymys oli seuraava:
“Meillä on neljän asukkaan kanssa yhteinen biojäteastia, joka tyhjennetään kerran-pari kuukaudessa. Tyhjennysväli on ihan sopiva, mutta yksi asia häiritsee. Astia löyhkää aivan vietävästi, ja sinne tulee matoja.
Kun tiedustelin LHJ:lta astian pesusta, niin sain vastaukseksi, että yhtiön puolesta astia perään kerran tai kaksi vuodessa. Se on meidän kaikkien asukkaiden mielestä aivan liian harvoin.
Ja etenkin nyt, kun oli kesällä kovia helteitä pitkä jakso, tilanne paheni entisestään. Lemu tulee jo pihakäytävillä vastaan, ja eikö tämä ole omiaan houkuttelemaan myös rottia alueelle?
Onko seuraamuksia tutkittu riittävästi, mitä haittoja tästä seuraa muutenkin kuin viihtyvyydelle?
Tuttavapiiriini kuuluu myös muita, jotka ovat kertoneet kärsivänsä tästä samasta ongelmasta. Miksi näitä pakollisia biojäteastioita ei pestä useammin? Mielestäni on kohtuutonta, jos astioiden pesu jää asukkaiden vastuulle, jotka voivat olla esimerkiksi jo seniori-ikäisiä.”
Kysymyksen esittänyt henkilö ei halua nimeään julkisuuteen, mutta hänen henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.

Kysymykseen vastasi Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy:n logistiikka- ja viestintäpäällikkö Mirva Mustakallio näin:
“LHJ toimii jäteastioiden pesujen suhteen alueen jätehuoltomääräysten mukaisesti. Näiden määräysten mukaan pyörälliset biojäteastiat pestään kahdesti vuodessa. LHJ järjestää siis kahdesti vuodessa näille astioille pesukierrokset (kevät ja syksy).
Syyspesu alkoi viime viikolla, ja kestänee arviolta 2-3 kk, kun kaikki toimialueen kunnat käydään läpi, ja niiden asukkaiden pyörälliset bioastiat pestään.
Niin ikään jätehuoltomääräysten mukaan jäteastian muusta siisteydestä vastaa kiinteistö.
Biojäteastioihin on saatavissa lisämaksusta suojasäkin asennus, joka voi jonkin verran auttaa astiaa pysymään siistimpänä pesukeertojen välissä. Oleellista on myös pakata biojäte ennen astiaan laittamista, jotta hajuhaitat pysyvät erityisesti kesäaikaan kurissa.
Astian likaisuus johtuu siis myös käyttötavasta. Jos pussit pääsevät aukeamaan astiassa, tai niitä ei ole ollenkaan, likaa se tietysti astiaa enemmän kuin silloin,jos pussit pysyvät kiinni.
Eläinperäisiä ongelmia tai haasteita (kärpäsiä ja kärpäsentoukkia tai ampiaisia lukuunottamatta) ei ole tullut LHJ:n tietoon mistään toimialueen kunnasta.
Hyviä kokemuksia puhtaammista ja toukattomista bioastioista on tullut, jos asukkaat käyttävät biojätteen pakkaamiseen paperisia pusseja.
Paperipussit imevät itsessään kosteutta, ja niissä biojäte pääsee hieman kuivahtamaankin, jolloin hajuhaitat vähenevät merkittävästi. Hyviä kokemuksia tästä menettelytavasta on sekä taloyhtiöistä että omakotitaloilta.”