
Alueviesti lähti hakemaan vastausta otsikon kysymykseen elokuun viimeisenä perjantaina. Vastassa oli koulun apulaisrehtori Mikko Mustanoja.
”Hyvää meille kuuluu. Taitotalo valmistui etuajassa ja kännykkäkielto on vaikuttanut kouluarkeen myönteisesti”, Mustanoja sanoo.
Oppilasmäärältään Sastamalan suurimman koulun tarjoamat puitteet oppimiseen ja opettamiseen ovat 2600 neliömetrin kokoisen ja noin 9 miljoonaa euroa kalustuksineen kaikkineen maksaneen uudisrakennuksen myötä kohentuneet huomattavasti. ”Lähdetäänkö kierrokselle?” Mustanoja kysyy.
Taitoaineista ensimmäisenä tupsahdamme 8D-luokan musiikin tunnille. Opettaja Sandy Ahjo ohjaa oppilaitaan elokuvallisen ryhmätyön pariin. Tavoitteena on suunnitella elokuvaan käsikirjoitus ja äänimaailma efekteineen ja musiikkeineen.
”Olen oikein tyytyväinen uuteen musiikkiluokkaan. Täällä on toimiva akustiikka ja isot peilit ovat hyvä lisä”, Ahjo kertoo.
Luokan seiniä komistavat ukulele- ja kitararivit, paikkansa on rummuille, koskettimille ja muillekin bändisoittimille. Hyvä äänieristys takaa sen, että tilassa sopii suuremmallakin intensiteetillä soitella.

Kotitalousluokassa opettaja Anna Vuoksiala harmittelee, että toimittaja saapuu ennen kuin kaikki on valmista. Vielä eivät kaikki kattilat, pannut ja astiat löytäneet omille paikoilleen. Mutta uudet keittiösaarekkeet uusine ja laadukkaine kodinkoneineen ovat hienot. Parasta on se, että kaikki kotitalouden opetustilat ovat samassa paikkaa koulua ja luokkahuoneiden yhteydessä on eriyttämistilaa.
Täysin valmista ei ole kuvataiteen tiloissakaan, luokassa on menossa 7G:n tunti. Vielä eivät oppilaat ole päässeet dreijaamaan ja keramiikkauunia käyttämään, mutta opettaja Taina-Riitta Hautala iloitsee uusista mahdollisuuksista. Muutos entiseen on merkittävä.
”Ja tämä tila itsessään on niin hieno. Katso millainen luonnonvalo isoista ikkunoista tulvii sisälle. Täällä on ihan erilaista vaikkapa maalata kuin vanhassa 1970-luvun konekirjoitusluokassa, jossa olimme”, hän tuumaa.
Savi-, maalaus- ja piirustustöiden lisäksi luonnistuu valokuvauksen saloihin ja kuvien kehittämiseen perehtyminen perinteisin menetelmin, sillä käytössä on oma pimiö.

Käsityön tai teknisen työn tunteja ei lukujärjestyksessä jutuntekohetkellä ole, joten Mustanoja saa selvittää tilojen toimivuutta.
Käsityöluokissa vaikutuksen tekee pitkä saumurien pöytä. Tekstiilipöly sujahtaa ”kohdeimurien” ansiosta pois luokkatilasta. Muun muassa 3D-tulostimella varustetun käden taitojen yhteisen suunnitteluhuoneen kautta pääsee teknisen työn puolelle.
Teknisen työn tilat ovat talon moderneimmat, Mustanoja toteaa. Varusteluun kuuluu niin plasmaleikkuria, metallivannesahaa, jykeviä puuntyöstökoneita, sähköelektroniikkatyöpisteitä kuin menopelien rassaamista helpottava autonosturi. Tavaravarastoihin on isot ulko-ovet, joille pääsee kuorma-autollakin helposti.
”Ja löytyy täältä vielä perinteisiä höyläpenkkejäkin”, Mustanoja sanoo. Samassa puutyötilassa sijaitseva kuulosuojainten ja suojalasien desinfioimiseen tarkoitettu uv-valopuhdistin puolestaan huutaa nykyaikaa.
Erilaisille töille on erilliset tilat. Oppilaita ja työntouhua on silti helppo valvoa, sillä iso osa seinäpinnasta on läpinäkyvää materiaalia. Lisäksi opettajilla on hallussaan kaukosäädin, jonka ”hätänappulasta” saa minkä tahansa laitteen pysähtymään.
”Oleellista on, että kaikki kädentaidot on sijoitettu lähekkäin. Oppilaiden on helpompi tehdä töitä, joissa yhdistetään tekstiili- ja teknisen työn työvaiheita. Kaikki ratkaisut on tehty terveellisyys ja turvallisuus edellä”, Mustanoja sanoo.

Kaikissa Taitotalossa opetettavissa aineissa on mahdollisuus eriyttää opetusta. Mustanojan mukaan sekin vastaa nykyajan vaatimuksiin, sillä kaikille nuorille ei sovi jatkuva opiskelu isossa ryhmässä, vaan tarvitaan myös useampia pieniä työtiloja.
”Ja Taitotalo palvelee ilta-aikaan harrastuskäytössä, Sastamalan Opiston kursseja järjestetään täällä”, hän lisää.
Kaksikerroksisessa Taitotalossa sijaitsee myös siivouskeskus, jossa on koneet, pesurit, kärryt ja muut siivousvälineet sekä henkilöstön pukuhuone.
Kaikki oppilashuollon tilat on koottu samalle käytävälle. On huoneet koulukuraattorille, terveydenhoitajalle, lääkärille, psykologille sekä lepohetkille.
”Tässä on kokonaisuus kuin pieni terveysasema. Oppilashuollossa muun muassa koulupsykologin palvelun saatavuus on parantunut”, Mustanoja kertoo.
Ulkoa päin Taitotalo on saatu sulautumaan Sylvään kouluun liki saumattomasti. Se rakennettiin koulun Ojansuunkadun puoleiselle parkkialueelle ja uusi siipi yhdistyy päärakennukseen kouluruokalan kohdilta.
Koulun parkkialue on kokonaan Rautavedenkadun puolella. Oppilaskuljetuksia varten on levikkeitä koulun kolmella laidalla: Rautavedenkadulla, Ojansuunkadulla ja Varilankadulla.
Jutuntekohetkellä parkkipaikka näyttää melko täydeltä.
”Jos uimahallia mietit, niin parkkipaikkoja mahtuu tontille vielä noin 80 lisää. Lisäksi rantapuistoon on mahdollista tehdä p-alue”, reagoi Mustanoja toimittajan havaintoon.
















