
Kumurin D-tytöt saivat järjestää eteläisen Suomen D-tyttöjen pelisarjan finaaliturnauksen lauantaina Varilan kentällä. Mukana oli Kumurin lisäksi Summan Ponnistus Haminasta ja kaksi joukkuetta Hyvinkäältä.
Tahkolaiset olivat pelanneet jo edeltävänä iltana Hyvinkäällä keskinäisen välierän, jossa Yellow voitti Blackin niukasti 1-0 (9-9, 12-11). Varilassa pelipäivä alkoi Kumurin ja Summan välieräottelulla.
Kumurin tytöt pelasivat yhden kesän parhaista ulkopeleistään ja piti kovalyöntiseksi uumoillun Summan Ponnistuksen joukkueen lähes selätysotteessa. Kumuri vei voiton 2-0 (4-2, 5-1) ja eteni näin turnauksen finaalivastukseksi Hyvinkään Tahko Yellow -joukkueelle.
Sekä Kumurin että Summan lyöntipeli oli hieman nuhaista, mutta ulkopeli sitäkin etevämpää. Varsinkin polttolinjalla kolmikko Helmi Yli-Houhala – Iina Widberg – Aino Kimpanpää hakivat vimmatusti koppeja ja pitivät haminalaiset pihdeissään. Tätä säesti lukkari Neve Mäkipään hieno peli lautasen äärellä.
Avausjakso ratkesi ja päättyikin Aino Kimpanpään upeaan kunnarilyöntiin kakkospesästä. Toisella jaksolla ratkaisukunnarin kolmospuolelta iski Neve Mäkipää. Myös Aada Einola kirjautti saldoonsa kunnarin eli kaikista Kumurin juoksuista kolmasosa pelissä tuli kunnarien ansiosta.
Kumurista pelissä palkittiin Neve Mäkipää ja Iina Widberg.
Tahko vei, vaikka Kumuri taisteli
Finaalissa Kumuri kohtasi vielä tasokkaamman Hyvinkään Tahkon joukkueen. Peli oli kuitenkin mitä mainiointa viihdettä monipäiselle katsojajoukolle ja jännitys kesti viimeiseen mahdolliseen hetkeen saakka. Tahko sai tällä kertaa juhlia kesän viimeistä voittoa lukemin 2-0 (7-6, 6-5).
Kumurin tytöt aloittivat huikeasti tällä kertaa Hertta Tirkkosen kunnarilyönnin siivittämänä. Tahko kuitenkin nousi pikkuhiljaa ja venyi jaksovoittoon juoksun erolla.
Toinen jakso käynnistyi Hyvinkään myllytyksellä ja viiden juoksun johto vaikutti ratkaisseen pelin, mutta mitä vielä. Nyt Kumuri nousi vuorostaan juoksu kerrallaan. Kiri ei kuitenkaan riittänyt ja voitontanssia mitalit kaulassa Varilassa sai esittää Tahkon joukkue.
Kumurin palkitut finaalipelissä olivat kunnarin iskenyt Hertta Tirkkonen ja kovasti ulkokentällä uurastanut Helmi Yli-Houhala.
Kumurin D-tyttöjen kausi oli huikea kasvutarina. Joukkue ei kaudella 2024 voittanut yhtään peliä. Tällä kaudella joukkue pelasi pelisarjan finaalipelissä. Sarjakausi sisälsi 16 ottelua, joista joukkue voitti kauden aikana 13.
Kumurin voitokkaassa D-tyttöjoukkueessa ovat pelanneet Aada Einola, Elsa Hynnä, Hennastiina Kallio, Aino Kimpanpää, Hilla Mikkola, Milla Mäkelä, Neve Mäkipää, Olivia Ojala, Lotta Pyymäki, Emma Salomäki, Hertta Tirkkonen, Hilla Venesmäki, Iina Widberg ja Helmi Yli-Houhala. Joukkuetta ovat luotsanneet Virpi Lehto ja Mika Mikola.