Huittisten uusi Hullu Mies Henri Jylhä: ”Hulluus ei ole ongelma, jos se on yhteistä”

Huittisten Hullu Mies vuosimallia 2025 on muun muassa Huittisten Keila- ja pelihallia luotsaava Henri Jylhä.

”Ihan shokki, sitten tuli liikutus”, kuvailee Henri Jylhä tunnetta, kun kuuli tulleensa valituksi uudeksi Huittisten Hulluksi Mieheksi.

Jylhä kertoo lueskelleensa joskus perusteita, joilla titteli voidaan myöntää ja miettineensä, etteivät kriteerit kovin kaukana hänen tekemisistään ole, joten ei olisi mikään ihme, jos kunnia joskus omalle kohdalle osuisi. Silti valinta Huittisten hulluksi pääsi yllättämään täydellisesti.

”Onhan se iso kunnianosoitus. Aivan kaikki edeltäneet hullut eivät ole itselleni tuttuja, mutta varsinkin vuonna 1998 Hulluksi Mieheksi valittua Pentti Setälää olen aina katsonut ylöspäin. Edellinen Hullu Mies Pekka Ollula on hyvä kaverini, joten on tietenkin hienoa saada tämä titteli juuri häneltä”, Jylhä juttelee.

Perusteluissa korostui positiivinen hullunrohkeus

Huittisten Hullun Miehen tulee olla joko huittislainen tai muutoin tavalla tai toisella Huittisten hyväksi toiminut henkilö, joka on tehnyt Huittista ja huittislaisuutta myönteisessä mielessä tunnetuksi.

Tällä kerralla kuntalaiset pääsivät ehdottamaan Hullua Miestä. Jylhän valintaa perusteltiin muun muassa näin:

”On ollut paljon ohjaamassa, valmentamassa ja sparraamassa nuoria huittislaisia ja vanhemmalla iällä järjestänyt kaikenikäisille erilaisia asioita. Saanut yhteistyöllään paljon Huittista näkyväksi, ja tänäkin vuonna tuonut Suomen huiput heittämään darts-kisoja Huittisiin.”

Lopullisen valinnan tehneen Huittisten sivistyslautakunnan mukaan perusteluissa korostui Henrin huittislainen, positiivinen hullunrohkeus, joka ilmenee lukuisten tempauksien ja tapahtumien toteuttamisessa yritystoiminnan, valmentamisen ja urheilun parissa.

”Olen ollut koko ikäni huittislainen ja aina monessa mukana. Olin vielä ala-asteella, kun jo valmensin ensimmäistä junnujoukkuetta ja siitä se eri urheiluseuroissa toimiminen on laajentunut. Sittemmin paukut ovat menneet enemmän yrityselämän puolelle”, vuodesta 2013 Huittisten Keila- ja pelihallia pyörittänyt Jylhä kertoo.

Keilahallin lisäksi Jylhällä on johdettavanaan Huittisten Kalustepalvelu ja HJ Nevada Investment Oy.

”Huittinen näkyy jollain tavalla jokaisen yrityksen nimessä ja kiinteistöbisnekseen keskittyneen, Huitsin Nevadasta nimensä saaneen Nevada Investmentin slogankin on Mun koti on Huittisissa”, Jylhä kertoo.

Paljon kulminoituu Keilahalliin

Jylhä ei koe tehneensä asioita koskaan suoranaisesti sillä ajatuksella, että tekisi niitä Huittisten eteen. Kun on touhunnut monenlaista ja ollut mukana monessa, se on tuottanut hyvää koko kaupungille.

”Olen aina tehnyt sellaisia asioita, joista olen itse tykänyt ja minkä parissa olen viihtynyt, se on vähän sellainen mukava sivutuote, että se on samalla poikinut paljon hyvää Huittisille.”

Paljon Jylhän tekemisistä kulminoituu Keila- ja pelihallille, joka on ollut miehelle hyvä paikka toteuttaa omia ideoitaan niin liikunnan ja urheilun kuin musiikin ja kulttuurin saralla.

Viimeisimpänä hulluna tempauksenaan Jylhä on julistanut Huittisen Suomen tulevaksi tikkapääkaupungiksi.

”Keilahallista on jo tullut kiinteiden taulujen määrässä Suomen suurin heittopaikka. Täällä käy kisoissa porukkaa ihan ympäri Suomea ja näissä piireissä Huittinen tunnetaan aivan varmasti Oulussa asti”, Jylhä kertoo.

Keilahallin loppuvuoden keikkakalenteriin on jo kiinnitetty esimerkiksi marraskuussa esiintyvä Yölintu.

”Siinäkin on sellainen juttu, että Yölinnun musiikki on ollut aina lähellä omaa sydäntäni ja nyt minulla on mahdollisuus järjestää keikka, jolle muutkin pääsevät nauttimaan sen biiseistä.”

Lupa kokea onnistumista

Painetta Hullun Miehen titteli ei tuo tullessaan, Jylhä pitää sitä enemmänkin osoituksena siitä, että hän on tehnyt tähän asti asioita oikein.

”Tavallaan tämä on jopa eräänlainen helpotus ja antaa minulle luvan kokea, että olen onnistunut ja saan jatkossakin olla oma itseni ja jatkaa sillä samalla linjalla. Toki tästä saa myös tietynlaisen potkun perseelle, että tulevaisuudessakin pitää tehdä vielä lisää juttuja, eikä työ tähän lopu.”

Tuore Hullu Mies naurahtaa, että hänen luonteessaan on aika paljon adhd:n piirteitä, mutta hän on onnistunut kohdentamaan ne oikein.

”Pääni käy koko ajan lujaa, mutta olen onnistunut laittamaan energiani oikeaan paikkaan.”

Jylhä on itse ollut nuori aloittaessaan omat tempauksensa, tästä syystä hän haluaa sparrata ja tsempata myös tämän päivän nuoria kokeilemaan rohkeasti omia juttujaan.

”Minunkin touhujani on usein kyseenalaistettu ja esimerkiksi keilahallin vastaanotto oli hiukan sellainen, että ei se voi tässä kylässä toimia. Nyt tästä on kuitenkin tullut monelle tärkeä paikka tulla viettämään aikaa ja pelaamaan eri pelejä. Toivon, että esimerkkini kannustaa nuoria yhtä hullujen ideoiden toteuttamiseen.”

Hulluutta Jylhä toivoo myös koko Huittisilta jatkossa, sillä hän uskoo sen olevan kaupungin vahvuus.

”Ilman meitä vähän hulluja, tämän kaupungin valot eivät pysyisi päällä kovin pitkään. Hulluus ei ole ongelma, jos se on yhteistä”, hän toteaa.

Jätä kommentti