”Hyvin tehty työ puhuu puolestaan”, tietää Sastamalassa suosittu ja palkittu parturi Karrar Al-Madhoush

Karrar Al-Madhoushin päivät kuluvat töissä keskustan hulinassa ja illat kotona Keikyässä, jossa on miehen mukaan ihanan rauhallista.

”Hyvin tehty työ puhuu puolestaan”, sanoo Vammalan Puistokadulla parturiliikettä kuusi vuotta pitänyt Karrar Al-Madhoush, 27, Sastamalan vuoden yksinyrittäjä.

Karrarin ei ole tarvinnut yritystään juuri mainostaa, sillä sastamalalaiset ovat suositelleet sen palveluita toisilleen ja antaneet kiitosta myös julkisesti somessa.

”Ensin on tullut yksi asiakas ja sitten hän on houkutellut muutkin perheenjäsenensä, sukulaisensa tai kaverinsa tänne”, Karrar toteaa.

Irakilaissyntyinen Karrar aloitti yrittäjänä 21-vuotiaana valmistuttuaan Vammalan ammattikoulun parturi-kampaajalinjalta. Taitoa ja kokemusta alan työstä hänellä oli jo entisestä kotimaastaan, mutta alusta saakka Karrarille oli tärkeää hankkia tutkinto suomalaisesta koulusta. Karrar sanoo Suomen olevan mahdollisuuksien maa, mutta onnistuminen ja kotoutuminen vaatii paljon työtä. Olennaista on oppia suomen kieli.

Siinä iso apu on ollut Julia, nykyisin Karrarin vaimo ja yhtiökumppani, jonka hän tapasi aikoinaan jalkapallokuvioissa Raumalla.

”Vaadin Juliaa heti korjaamaan, jos lausun jonkun sanan väärin. Suomea oppii puhumalla suomea, ja minä puhun paljon joka päivä”, Karrar nauraa.

Juttukavereita suositulla parturilla toki riittää. Asiakaskuntaa on lapsista ikäihmisiin. Rehellisin palaute tulee lapsilta, parasta on nähdä aito ilo heidän kasvoillaan, Karrar sanoo. Toisaalta sykähdyttävää on myös se, kun harvahapsinen vanhus haluaa juuri Karrarin leikkaavan hiuksensa.

”Nykyään pikkuveljenikin on täällä töissä, mutta meillä on myös sellaisia vakioasiakkaita, jotka kelpuuttavat vain minut.”

Ihmiset ovat erilaisia, Karrar huomauttaa, eli työssä pitää osata tunnistaa, milloin joku haluaa jutella ja milloin joku haluaa vain olla hiljaa ja nauttia palvelusta.

Karrarin parturituolissa on istunut opettajia, poliiseja, lääkäreitä, duunareita, opiskelijoita, yrittäjiä, eläkeläisiä. Karrar sanoo oppineensa valtavasti asiakkailtaan. ”Heidän ansiostaan olen viisastunut.”

Vaikka Karrar on nyt yksinyrittäjänä palkittu, ei hän enää sellainen ole. Idea yritysmuodon muuttamiseen on sekin asiakkaalta lähtöisin.

”Hän sai minut käsittämään, että tämähän on jo kuin perheyritys ja minun kannattaa vaihtaa toiminimi yhtiöksi. Joulukuussa vaimon siskokin tulee osakkaaksi, eli meitä on tässä kaksi sisarusparia.”

Moni on jo saattanut huomata toiminnan ja liiketilan laajentumisen naapurihuoneistoon. Hiusten ja partojen parturoinnin lisäksi palveluvalikoimassa on muun muassa ripsihuoltoa ja jatkossa myös naisten juhlakampaukset luonnistuvat. Tavoitteena on kasvaa ”täyden palvelun taloksi”, Karrar kertoo.

Karrar miettii, että maahanmuuttajan menestyminen voi jotakin myös ärsyttää. Hän sanoo tehneensä useamman vuoden ajan töitä putkeen joka arkipäivä pitämättä lainkaan lomaa. Vaikeinta on ollut silloin, kun itsellä on ollut mieli maassa tai ongelmia ratkottavana, sillä asiakas on silti aina palveltava hyvin.

Karrar ei ole koskaan saanut työstään kielteistä tai ikävää palautetta. Muutaman kerran henkilöön kohdistuvaa sellaista on tosin lentänyt hänen liikkeensä ikkunaan kivien ja kananmunien muodossa. Karrar saattoi tapaukset poliisin tietoon ja tekijätkin saatiin selville, mutta lopulta hän antoi asian olla.

”Kaikilla meillä on omat haasteemme. Varsinkin nuorena voi mokata, pääasia on, mitä tekee sen jälkeen. Toivon hyvää elämää, rauhaa ja turvallisuutta kaikille ihmisille.”

Mikä merkitys Sastamalan Yrittäjien myöntämällä tunnustuksella on Karrarille?

”Arvostan sitä. Sastamala tuntuu kodilta. Tunnustus kuuluu myös asiakkailleni, sillä ilman heitä minulla ei olisi työtä eikä yritystä. He ovat palkinneet minut tulemalla luokseni aina uudestaan.”

Karrarin luotsaama parturi-kampaamo on toiminut Sastamalan Vammalassa kuusi vuotta.

Jätä kommentti