Loppuhuipennuksena sirkusta ja sometähtiä! Sastamalassa vietetään jälleen lasten ja nuorten kulttuuriviikkoja

Herbalisti on pitkän linjan somevaikuttaja.

Sastamalan peruskouluissa on jälleen tarjolla kulttuurin ilotulitusta, kun lasten ja nuorten kulttuuriviikot käynnistyivät teemalla ”Totta vai tarua?” syyslomien jälkeen.

Kulttuuriviikot tuovat maksutonta ohjelmaa kaikille Sastamalan peruskoulujen luokille (1.-9.) koulupäivien lomaan. Kulttuuriviikkojen pääpaino sijoittuu viikoille 43–46 ja ne järjestetään tänä vuonna jo seitsemättä kertaa.

Kouluilla kiertävässä ohjelmassa on luvassa monipuolisia sisältöjä esimerkiksi musiikin, elokuvan ja kuvataiteen parissa. Tänä vuonna Muistolan koulun pienryhmäluokille on mahdollista toteuttaa täysin heille suunnattu kulttuuriviikkojen sirkusesitys, jossa sirkustaiteilija Circus Simon esiintyy “We are the Champions” -esityksellään. Tämän Kulttuuritempauksen mahdollistaa Operaatio Pirkanmaa – Kuntien kulttuuriverkosto.

Muidenkin on mahdollista päästä katsomaan Circus Simonia Sastamalassa, sillä kansainvälisiäkin esiintymisareenoita nähnyt sirkustaiteilija Simon Llewellyn esiintyy myös kaikille avoimessa Lasten ja nuorten kirja- ja kulttuuritapahtuma LANKUSSA. Se kruunaa kulttuuriviikot tarjoamalla tunnettuja esiintyjiä, lukuisia erilaisia kulttuuri- ja taidepainotteisia työpajoja sekä muuta viihdyttävää ohjelmaa Sylvään koululla lauantaina 15.11. Tänä vuonna Lankku huipentuu kello 16, jolloin Sylvään liikuntasalissa esiintyvät somesta tutut vaikuttajat Herbalisti ja Ilaripro.

Kulttuuriviikkoja ovat järjestämässä Sastamalan kirjasto- ja tietopalvelut, kulttuuripalvelut, liikuntapalvelut, nuorisopalvelut, perusopetus, Sastamalan Taidekoulu, Sastamalan Nuorisovaltuusto, Sastamalan Opisto, Sastamalan seudun museo, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi ja Suomen Kirjainstituutti.

Simon Llwellyn ällistyttää sirkustaidoillaan. 
Ilaripro tunnetaan muun muassa jalkapallotempuistaan.

Jätä kommentti