
Oppilaat lähtivät keräämään koulun viereisellä pellolla näkyvää värikästä myttyä, mutta emmepä arvanneet millainen yllätys pellolta löytyisi, kerrotaan punkalaitumelaisen Pohjoisseudun koulun Facebook-julkaisussa.
Yllätyksen taustalta löytyi mielenkiintoinen tarina. Saksalainen hääpari oli nimittäinen lähettänyt reilut kaksi viikkoa aiemmin pitämistään hääjuhlista ilmapalloja taivaalle ja yksi pallo oli kulkeutunut Saksasta aina Punkalaitumen Oriniemeen asti.
Pallon mukana oli myös kortti hääparilta. Siinä lähetettiin terveisiä pallon löytäjälle, sekä toivottiin vastausta osoitteen kera. Siitä lähtikin liikkeelle koko koulun yhteinen projekti.
“Eskarit piirsivät kuvan hääparista ja kutosen oppilaat kirjoittivat englanniksi kirjeen, jossa kerrottiin muun muassa Pohjoisseudun koulusta. Lisäksi käytimme projektissa kylämme yhteisöllisyyden voimaa, sillä Saksasta kotoisin oleva entisen oppilaamme äiti, kirjoitti kanssamme kortin saksaksi. Laitoimme pakettiin myös suomalaisia herkkuja, eli suklaata ja salmiakkia. Olemme yhteisöllinen kylä ja koulu, ja teemme asioita yhdessä. Tämä tuli hyvin esille tässä hääpalloprojektissakin”, kertoo koulun johtaja Elina Poutala.
Saksan Grimmasta, josta pallo oli lähtenyt matkaan, kertyy linnuntietä Punkalaitumelle noin 1 275 kilometriä.










