
Pirkanmaan Demarien uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimetty sastamalalainen Leevi Karisalmi. Hänet valitsi tehtävään piirihallitus.
Koulutukseltaan Leevi Karisalmi on filosofian maisteri. Hän on 28-vuotias. Karisalmi siirtyy toiminnanjohtajaksi Pirkanmaan Demarien aluesihteerin paikalta.
“Leevin hyppäämistä liikkuvaan junaan helpottaa piiritoiminnan tuntemus ja omakohtainen kokemus kunnissa tehtävästä käytännön järjestötyöstä”, sanoo Pirkanmaan Sosialidemokraattien puheenjohtaja Roope Lehto.
Uuden toiminnanjohtajan edeltäjä Harri Sandell jää eläkkeelle ensi keväänä.
Kotikaupungissaan Sastamalassa Leevi Karisalmi on toiminut kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2021 lähtien.
“Uusien jäsenten määrässä on tänä ja viime vuonna tullut ennätyksellisiä lukuja. Kevään vaaleissa puolestaan monissa kunnissa nähtiin hurjia nousuja kannatuksessa ja saavutetuissa paikkamäärissä”, kertoo Leevi Karisalmi.
Uusi toiminnanjohtaja nostaa keskeisiksi lyhyen aikavälin tavoitteiksi toukokuussa Tampereella pidettävän puolekokouksen, vuoden 2027 eduskuntavaalit sekä kunnissa ja puolueosastoissa tehtävän työn tukemisen.
SDP:n puoluehallitus vahvistaa valinnan 30. lokakuuta.







