Sasky peruskorjaa Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitosta

Sasky
Sasky.

Koulutuskuntayhtymä Saskyn ensi vuoden talousarvio on noin 1,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tavoitteena on toiminnan vakauttaminen sekä kustannustehokkuuden vahvistaminen.

Ensi vuoden alusta voimaan astuva uusi ammatillisen koulutuksen rahoitusmalli painottaa muun muassa nuorten tutkintokoulutusta ja tuloksellisuutta. Tämä edellyttää ennakoivia sopeutustoimia ja tehokkuutta laadun ja talouden tasapainon turvaamiseksi.

Sasky investoi ensi vuonna maltillisesti noin 3,95 miljoonalla eurolla. Listalla on muun muassa Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen peruskorjaus. Investoinnit pystytään toteuttamaan ilman uusia lainoja.

Yhtymähallitus esittää yhtymäkokoukselle ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2027-2028 taloussuunnitelman hyväksymistä.

Kuluvan vuoden alustavien tilinpäätöstietojen perusteella Sasky on saavuttamassa positiivisen tuloksen sekä taloudessa että toiminnassa.

Jätä kommentti