”Siitä taitaa olla nelisenkymmentä vuotta kun ollaan viimeksi nähty”, huikkaa Aarne Toivo Pauli Joonalle, kun tämä saapuu Lantulan kylätalolle marraskuisena sunnuntai-iltapäivänä. Miehet halaavat, ja juttu tuntuu jatkuvan siitä, mihin se kouluaikoina jäi.

Lantulan kylällä huolta ja pelkoakin aikoinaan herättänyt Pauli Joona on saapunut entiselle kotikylälleen ja kouluunsa One Way -seurakunnan järjestämään tapahtumaan yhdessä Elina-vaimonsa kanssa. Hän haluaa kertoa kyläläisille, miten hän, entinen rikollinen ja päihderiippuvainen, on löytänyt elämälleen uuden suunnan. Ja hänen tarinansa kiinnostaa, siitä kertoo täysi tupa.

Aarne Toivo muistelee, miten he ystävystyivät 1970-luvun loppupuolella ollessaan ensimmäisellä luokalla.

”Olin pienikokoinen, ja minua hiukan kiusattiinkin. Pauli asettui puolelleni, ja kiusaaminen loppui siihen”, hän taustoittaa.

Pojat viettivät paljon aikaa yhdessä: pelasivat jääkiekkoa muiden lasten kanssa ja ampuivat tarkkuutta ilmakiväärillä.

”Olin teillä heinäpellollakin”, Pauli muistelee.

”Mutta meidän kotona ei tietenkään voitu olla”, hän jatkaa ja viittaa kotioloihinsa. Paulin koti oli köyhä, ja alkoholisoinut isä hakkasi perhettään.

Jo pienenä Paulille tuli tavaksi nukkua takki päällään ja kengät valmiina sängyn vieressä. Ja sen lisäksi että joi itse, Paulin isä totutti poikansa viinan makuun jo reilusti alle 10-vuotiaana.

”Jälkeenpäin olen miettinyt etten silloin edes tiedostanut, miten kauheaa Paulin elämä oli”, Aarne toteaa.

Aarnen ja Paulin tiet erkanivat yläasteella, kun ensin Pauli päätyi koulukotiin, ja alkoi myöhemmin viihtyä epämääräisissä porukoissa.

Leena Virri-Hanhijärvi muistaa, miten huonosti Pauli oli aina puettu. Joonan taloa ja sen isäntää hän pelkäsi.

”Mutta en minä Paulia pelännyt, ja otin hänet joskus kyytiinkin kun näin hänet maantien varressa”, hän muistelee.

”Pauli oli kohtelias ja kiitti kyydistä”, hän jatkaa.

”Vasta luettuani Paulista kirjoitetutun kirjan itsellenikin kirkastui, miten rankka lapsuus ja raju rikolliskierre hänellä oli takanaan. Jos joku silloin Paulin ollessa lapsi tiesikin, niin tapoihin ei tainnut kuulua naapureiden puuttuminen asiaan. Tänä päivänä tuollaisista kotioloista tehtäisiin varmasti huoli-ilmoitus”, hän miettii.

Leena Virri-Hanhijärvi tietää, että yhä edelleenkin on ihmisiä, joiden on vaikea antaa anteeksi ja unohtaa tekoja, joita Pauli teki.
”Siksikin oli tärkeää, että saimme sinut puhumaan tänne entisen kotikyläsi ihmisille. On hienoa nähdä täysin muuttunut mies.”

Pauli myöntää, että vierailu kotikylälle aiheutti kaksijakoisia tunteita.

”Tuossa ihan naapurissa, kotitalossani koin koko lapsuuteni nälkää, vilua ja ahdistusta. Olin myös monen ihmisen painajainen tehtaillessani rikoksia. Eräs Keihäsen huoltoasemalla työskennellyt henkilökin kertoi, miten joka aamu ensimmäinen ajatus oli, että onkohan se Joonan poika taas käynyt varkaissa”, Pauli kertoo ja myöntää, että vasta uskoontulo auttoi häntä näkemään asiat toisen ihmisen näkökulmasta.

Pauli puhuu kyläläisille rehellisesti ja avoimesti. Hän kertoo niin omasta rankasta lapsuudestaan, kuin kouluun liittyvistä lämpöisistä muistoistaan. Tekojaan hän ei peittele eikä puolustele vaan korostaa, miten rikollisessa ja päihdehuuruisessa elämässä ei ole mitään hienoa. On vain epätoivoa ja pelkoa.

”Ja sitten vuonna 2007 tapahtui se pahin, eli tein henkirikoksen. Olin aina ajatellut, etten voi olla läpeensä paha koska en ole ketään tappanut, mutta sitten olin tehnyt senkin.”

Pauli tuomittiin kuolemantuottamuksesta 10 vuodeksi vankeuteen. Tuomio määrättiin istumaan päivästä päivään hänen väkivaltaisen rikostaustansa vuoksi.

Pauli nostaa esille Raamatun ja kertoo pyytäneensä sitä vankilapastorilta viettäessään jälleen kerran aikaa eristyssellissä.

”Tyynynaluseksi sitä ajattelin, koska sellissä ei ollut tyynyä”, Pauli paljastaa.
Kun tyynynalusen sisältökin alkoi kiinnostaa, alkoi myös miehen muuttumisprosessi.

”Pitkään taistelin vastaan, mutta yhtenä päivänä polvistuin sellini lattialle ja rukoilin. Maa ei järissyt eikä taivas salamoinut, mutta sinä päivänä sain sisäisen rauhan”, Pauli kertoo.

Vankilatuomiota oli vielä edessä noin yhdeksän vuotta, mutta nyt Paulin elämään oli tullut jotakin, joka oli sieltä aina puuttunut. Toivon liekki oli syttynyt.

Pauli vapautui vankilasta alkuvuodesta 2017 ja toimii nykyään Nokian helluntaiseurakunnan seurakuntatyöntekijänä ja kuuluu myös sen vanhemmistoon. Vaimonsa Elinan hän tapasi Tampereen ViaDiassa oltuaan vuoden siviilissä ja pari vihittiin jouluaatonaattona vuonna 2017.

”Olin vankilassa kahdeksan vuotta rukoillut vaimoa itselleni ja sitten annoin periksi ja ajattelin, että minut on tarkoitettu poikamieheksi. Ja muutaman päivän päästä tapasin Elinan”, Pauli kertoo ja katsoo hymyillen vaimonsa suuntaan.

Lantulan kylätalon salissa joku pyyhkäisee silmänurkkaansa vierähtäneen kyyneleen. Paulin tarina on osoitus siitä, että armo ei ole vain sana. Se on mahdollisuus.

Pauli Joonan koko tarina löytyy kirjasta ”Kaikki, se viha, kaikki se rakkaus”, jonka on kirjoittanut Aamulehden toimittaja, kirjailija Minna Ala-Heikkilä.