“Turha nurista, jos on vaan hiljaa” – Sinnikäs porukka toimii vuokra-asujien asialla Sastamalassa

Marko Tuppurainen, Eija Niemipelto ja Satu Friman-Tuppurainen ovat asukastoimikunnan aktiiveja. Tiimihupparit kertovat muillekin, että asumiseen liittyvissä asioissa sopii nykäistä hihasta. Heidän lisäkseen toimikunnassa vaikuttavat Jarmo Miettinen ja Jenna Riihimäki.

Loppusyksyn harmaa aamu ja Vammalan Harjukadulla sijaitsevan kaupungin vuokrakerrostalon piha. Talon asukkaisiin lukeutuvat Marko Tuppurainen ja Satu Friman-Tuppurainen toivovat pimeän vuodenajan piristykseksi joulukuusta pihamaalle. Kaupungin taholta idea torpattiin, mutta onneksi on suunnitelma B.

”Kehitämme jotakin jokaisen rapun ulko-oven lippaan. Katoksiin saanee hyvin kiinnitettyä led-valot”, Tuppurainen kertoo.

Asumisviihtyvyyden parantaminen on yksi viime vuonna perustetun asukastoimikunnan tavoitteista. Muita tärkeitä päämääriä ovat yhteisöllisyyden ja turvallisuuden edistäminen. Sastamalan Vuokrataloilla on siis asukastoimikunta, jonka aktiiveja Tuppurainen ja Friman-Tuppurainen ovat.

Samaan viiden hengen porukkaan kuuluu myös kaupungin rivitalossa Kiikassa asuva Eija Niemipelto.

”Haluamme ajaa kaikkien kaupungin vuokra-asunnoissa asuvien asiaa, ja siksi olisi hienoa saada lisää asukkaita ympäri Sastamalaa mukaan toimintaan”, Niemipelto sanoo.

Paras asiantuntemus kustakin kohteesta ja kehittämistarpeista on sen asukkailla.

”Toimikunnassa on nyt kolme jäsentä Vammalasta ja kaksi Kiikasta, eli Keikyän, Mouhijärven ja Suodenniemen edustaja puuttuu”, Friman-Tuppurainen toteaa.

Toimikunnassa on 10 paikkaa, joista tällä hetkellä vain viisi on täytettynä.

”Kokoustamme joustavasti ja myös Teamsilla etänä on mahdollista osallistua. Kokousajankohdassa pyrimme huomioimaan työ- ja perhekuviot. Matalalla kynnyksellä ideoidaan ja keskustelu on rentoa”, Tuppurainen kertoo.

Mukaan vaikuttamaan

Niemipelto, Friman-Tuppurainen ja Tuppurainen kokevat tärkeäksi toimia asukkaiden viestinviejinä kaupungin suuntaan. He houkuttelevat muitakin vuokratalolaisia mukaan vaikuttamaan.

”Vaikka terveisiämme ei aina haluttaisi kuulla, ainakin olemme yrittäneet. Turha nurista, jos on vaan hiljaa”, Marko Tuppurainen kiteyttää.

Asukkaiden ääni kuuluu nykyisin myös Sastamalan Vuokratalot Oy:n hallituksessa, sillä Friman-Tuppurainen on sen jäsen.

Toimikunnan perustamisen ja asukkaiden paremman kuulemisen taustalla on uusi yhteishallintolaki, joka velvoittaa kuntaa.

”Vähän olemme skeptisiä, olisiko tällaista toimintaa ilman tuota lakimuutosta”, Friman-Tuppurainen miettii.

Hän sanoo lähteneensä mukaan mielenkiinnosta ja halusta oppia uutta. Sama motivoi myös Tuppuraista ja Niemipeltoa.

”Toimikunnassa emme pönötä, vaan teemme yhdessä. Parhaimmillaan osallistuminen lisää asukkaiden yhteishenkeä.”

“Isot remontit vaativat paljon euroja, mutta moniin pienempiin asumisviihtyvyyttä edistäviin asioihin kannattaa yrittää vaikuttaa”, tietävät Eija, Satu ja Marko.

Rahaa yleishyödyllisiin tarkoituksiin

Asukastoimikunnalla on käytössään Sastamalan vuokratalojen myöntämä budjetti, josta he voivat myöntää rahoja asumisviihtyvyyden, yhteisöllisyyden ja turvallisuuden edistämiseen. Kovin aktiivisesti rahoitusta ei ole vielä toimikunnalta haettu.

”Rahaa voisi periaatteessa hakea kaikkeen viihtyvyyttä lisäävään. Helposti toteutettavia asioita voisivat olla penkit, pihakeinu, kesäkukat – mikä tahansa yleishyödyllinen. Remonttia emme tee, mutta toki niistäkin tarpeista viedään viestiä eteenpäin”, Eija Niemipelto tuumaa.

Hänelläkin on jo kokemusta siitä, että aina palautteen antaminen ei johda toivottuun lopputulokseen, mutta toisinaan sinnikkyys palkitaan. Kiikan rivitaloille on viimeksi saatu muun muassa pyykkinarut pihalle sekä roskia pois varastotiloista.

Toimikuntalaiset haluavat lopuksi saattaa julki kiitokset:

”Kaupungin hyvinvointikoordinaattori Mervi Saari on auttanut ja tukenut meitä asukastoiminnan aloittamisessa. Siitä hänelle iso kiitos.”

Asukastoimikunnalle voivat kaikki kaupungin vuokrataloissa asuvat laittaa viestiä ja terveisiä s-postilla osoitteeseen vuokratalot.asukastoimikunta@gmail.com

Jätä kommentti