
Sateinen sää ei tahtia haitannut, kun väki perjantai-iltana 28.11. marssi Sylvään koulun ovesta sisään. Joulupukki ovella tarjosi heijastinta ja namusia koristaan. Heijastin onkin nyt tarpeen, eikä namupala suussakaan tuntunut hullummalta.
Sylvään koulun oppilas Melina Laaja aloitti konsertin jouluisella laululla Kerran joulukuun aikaan. Alakoululaiset Lili Manninen ja Hertta Varjonen, joiden sisarukset käyvät Sylvään koulua, jatkoivat tästä tulkinnallaan laulusta Joulupukin maa. Saipa joulupukki suukonkin Marppa Murtaghin tulkitsemassa laulussa Lilin ja Hertan jälkeen.
Konsertissa kuultiin kaikkiaan kaksikymmentä tuttua joululaulua koulun nykyisten ja entisten oppilaiden tulkitsemana. Edellämainittujen lisäksi lavalle nykyisistä oppilaista nousivat loistamaan: Amalia Ahjo, vierailevana oppilaana Äetsän koulusta, sekä sylvääläiset Annika Laaja ja Aino Rinne.
”Voice of Sylvään” joululauluiltaa rikastuttivat myös taitavat laulajat ja Sylvään koulun kasvatit Marju Inkinen ja Jussi Määttä, tuttuja muun muassa television laulukilpailusta. Illan esiintyjistä myös Pihla ja Jesse Virtanen ovat koulun entisiä oppilaita.

Sylvään musiikinopettaja Sandy Ahjon sekä Fanni Erosen, Elisabet Rantasen, Anu Mattilan ja Helena Lehtimäen taitavat säestykset ja laulut toivat konsertiin aikuisten tulkintaa joululauluihin. Konsertin lopuksi illan esiintyjät ja yleisö lauloivat yhteislauluna Tulkoon joulu.
Sylvään koulun vanhempainyhdistyksen ponnistus onnistui yli odotusten, kertoi luonnikkaana juontajana toiminut luokanopettaja Johanna Virtanen jälkikäteen illasta. Yli kaksisataa myytyä lippua kannustaa jatkamaan. Syksyn ajan joulukonserttia oli valmisteltu koulun vanhempainyhdistyksen uuden hallituksen toimesta. Jatkoakin lienee tiedossa ensi vuonna, hyvin onnistunut ja edullinen konsertti väliaikatarjoiluineen oli monen vieraan mieleen. Järjestäjät kiittävät myös lukuisia paikallisia yhteistyötahoja illan onnistumisesta.
Teksti ja kuvat: Hannu Moilanen












