
Luonnosta kerättyjä havuja ja käpyjä sekä reilusti iloista mieltä. Paljon muuta ei tarvita näyttävän havukranssin tekoon.
”Kaikkea ei ole pakko ostaa. Esimerkiksi mustikanvarvut sopivat kranssien koristeiksi hyvin, samoin marjat, jäkälät, sammaleet ja risut”, puutarha-alan kädentaitaja Merja Kalliosalo kertoo.
Kalliosalo kävi jakamassa tietojaan ja kokemuksiaan Piha ja Puutarha Rosalinin havukoristepajassa marraskuun lopussa. Paikalla oli muutama innokas oppija, joille kranssien teko oli ihan uutta.
”Leipomoalan yrittäjänä olen tehnyt elämäni aikana aika monta pullakranssia, mutta siitä taidosta ei taida olla apua tässä hommassa”, Kirsi Jokiranta nauraa.
Jos on aikaa ja viitseliäisyyttä, havukranssien pohjat voi kieputella itse vaikkapa pajunoksista tai villiviininversoista. Sanomalehtipaperikin käy. Pajailtana kranssit syntyivät valmiisiin kranssipohjiin.
Leikkaa isoista oksista maksimissaan 15 sentin mittaisia pätkiä ja kiinnitä ne metallihakasilla tai rautalangalla pieninä nippuina kranssipohjan päälle.
Älä säästele havujen käytössä, sillä kranssi näyttää hyvältä, kun havuja on paljon.
Kranssipohjan takaosaa ei tarvitse peittää havuilla, jos havukoriste on tarkoitus kiinnittää seinään tai nostaa pöydän koristeeksi.

Jos haluat koristella kranssin kävyillä, jäkälällä ja vaikkapa valmiilla joulu- tai talviaiheisilla koristeilla, kiinnittämiseen kannattaa käyttää kuumaliimaa. Ryhmittele koristeet valmiiksi sijoilleen ja liimaa ne yksitellen haluamaasi kohtaan.
Koristelusta voit tehdä niin runsaan kuin itseä miellyttää. Oikeaa tai väärää tapaa ei ole.
Kiinnityslenkki syntyy rautalangasta tai narusta. Jos et ole tehnyt lenkkiä heti ensimmäiseksi, tee se koristelun päätteeksi.
Jos haluat pallon muotoisen koristeen, leikkaa napakoita, noin 10 sentin mittaisia havunpätkiä ja poista niiden alaosasta neulaset noin 1,5 sentin matkalta. Työnnä paljaat päät kuivapalloon vajaan sentin välein, jotta pohja peittyy kokonaan.
Havupallon kiinnityslenkki on syytä tehdä ensimmäisenä. Työnnä kaksinkertainen rautalanka pallon läpi ja tue pohja esimerkiksi parin sentin mittaisella kepinpalalla. Näin varmistat, että pallo pysyy kasassa.
Havupallon teko sujuu mukavimmin, kun pallo saa roikkua vapaasti ovenkarmin yläosasta tai vastaavassa paikassa.

Kun kaikki havupajan kranssit ja pallot olivat valmiita, tekijöiden ilmeet kertoivat tyytyväisyydestä.
”Itse tehty on aina itse tehty. Kun tekee havukoristeen itse, saa just sellaisen kuin haluaa. Siitä tulee varmasti oman näköinen”, Päivi Välimäki sanoo tyytyväisenä.
Kirsi Jokiranta teki kranssinsa leipomon ovenpieleen. Kranssia koristaa nyt näyttävä kaulin.
Merja Kalliosalo muistuttaa vielä, että havukoristeet säilyvät parhaiten ulko-olosuhteissa. Juhla-aterian ajaksi ne voi toki tuoda pöytään, kunhan huolehtii siitä, ettei kynttilöiden liekkejä ole lähellä.
Jokaisenoikeudet rajoittavat sitä, mitä metsästä saa kerätä. Toisen omistamalta maalta voi ottaa puista tippuneita käpyjä. Havujen, jäkälän ja sammaleen keruuseen on oltava maanomistajan lupa.
Jos haluat järjestää harrastus- tai työporukallesi kivan havupajaillan, ota yhteyttä info@piharosalin.com tai p. 041 5449363/Tiina.


INFO
Havukranssin tekoon tarvitset ainakin
-sakset tai pienet oksaleikkurit
-kuumaliimaa
-koristeita kuten käpyjä, koristenauhoja, ja -palloja tms.
-kuusenhavuja
-kranssipohjan
Teksti: Tiina Makkonen








