Huittisten etsivät nuorisotyö ja Huittisten nuorisopalvelut järjestivät loppuvuonna 2. asteen opiskelijoille tarkoitetun Miten tässä näin kävi? -tilaisuuden, jossa nuorille annettiin pysäyttäviä näkökulmia päihteidenkäytön riskeistä ja seurauksista.

Huittislainen Jani Hakonen kertoi avoimesti oman tarinansa siitä, miten päihteet veivät häneltä puolison, rahat, ystävät ja lopulta myös mielenterveyden.

Hakosen raadollisen rehellinen puheenvuoro sai Ryti-salin parisataa henkisen yleisön hiljentymään ja kuuntelemaan sanoja keskittyneesti.

”Parasta oli, kun tilaisuuden jälkeen kaksi mimmiä tuli kiittämään ja totesi, että sanojeni jälkeen kuulijat varmasti miettivät kaksi kertaa ennen kuin kokeilevat”, Hakonen hymyili.

Todentuntuista valistusta

Hakonen kokee, että kertomalla päihteistä ja rikollisesta elämästään kokemusasiantuntijan roolissa, hänen sanansa vaikuttavat nuoriin paremmin kuin miehen itse 80–90 -luvulla saama valistus.

”Se valistus, jota itse aikanaan sain, ei ollut oikein vakuuttavaa. Puhujalla on iso vastuu siitä, miten asioista kertoo. On puhuttava rehellisesti, mutta missään tapauksessa ei saa glorifioida tai antaa sitä kuvaa, että tällaista jännittävää tapaa elää kannattaa kokeilla, koska olenhan minäkin siitä selvinnyt. Se tehoaa parhaiten, kun kertoo, mitä elämä päihteiden kanssa voi lopulta olla.”

Hakoselle kokemusasiantuntijana toimiminen on myös keino maksaa yhteiskunnalle takaisin siitä avusta, jonka hän on saanut.

”Päädyimme muuttamaan vaimoni kanssa Huittisiin sen jälkeen, kun olimme aloittaneet korvaushoidon. Entisellä asuinpaikallamme huumeita oli saatavilla muutaman kymmenen metrin säteellä joka suuntaan, joten paikkakunnan vaihtaminen tuntui helpottavalta. Täällä menin ensin meijerin työpajatoimintaan ja siitä Mediaverstaalle, siellä Helmisen Maikki kysyi, uskaltaisinko puhua kokemuksistani julkisesti. Tuli ensimmäinen puhujakeikka ja sen jälkeen lisää. Koen, että tätä työtä tekemällä voin maksaa takaisin niitä karmavelkoja, joita elämässäni on kertynyt.”

Kannabiksen kautta ammattilaisliigaan

Hakosen joutuminen huumemaailmaan kävi varsin perinteistä reittiä, ensin tuli kannabis, sitten aineet kovenivat.

”Minulla on ad/hd ja ollut aina ongelmia dopamiinin kanssa, sellainen tavallinen elämä ei ole oikein koskaan riittänyt, vaan olen tarvinnut jotain enemmän. Nuorena ystäväporukkaani kuului hippejä ja taiteilijoita, kannabiksen käyttö oli ihan tavallista, eikä sitä pidetty omassa kaveriporukassani mitenkään ihmeellisenä. Kuten nuorena helposti käy, menin porukan mukana.”

Hakonen teki kuitenkin päätöksen, ettei koske kuin luonnontuotteisiin.

”Alkuun meni ihan mukavasti, kasvattelin itse ja minulla oli hyviä kontakteja.”

Muutkin huumeet kuin kannabis alkoivat kuitenkin kiinnostaa jatkuvasti enemmän.

”Elin kuormittavaa elämää. Minulla oli kaksi työtä ja opiskelupaikka, tuli jonkinlainen burn out, sitten loppuivat ensimmäiset työt ja sen jälkeen toiset. Opinnot eivät edenneet, joten minulta evättiin opintotuet. Huumeet tarjosivat mahdollisuuden paeta todellisuudesta. Yksi kaveri halusi mukaan niin sanottuun ammattiliigaan ja ehdotti, että siitä minäkin saisin itselleni töitä.”

Periaatteista pystyi joustamaan milli milliltä

Nopeasti Hakonen ajautui yhä syvemmälle ja syvemmälle huumemaailmaan. Hän perääntyi jokaisesta asettamastaan periaatteesta ja joutui puukottamaan ystäviään selkään.

”Kaikki asettamani periaatteet siirtyivät milli milliltä ja kaikkeen löytyi aina oikeutus, joku muu käytti vielä kovempia aineita tai teki vielä pahempia asioita. Siitä tuli kierre, hetken päästä olinkin isoissa veloissa väärille ihmisille. Ahdistusta pystyi helpottamaan amfetamiinilla”, Hakonen kertaa.

Hakonen oli mukana myös muuntohuumeiden ensimmäisessä aallossa.

”Näin miten tuhoisia peukun tyyppiset aineet ovat. Siinä vaiheessa ymmärsin, että minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, joko lopettaa tai joutua täydelliseen tuhoon. Samaan aikaan olin löytänyt naisystävän ja täysin rakastunut, siitä sain sellaista voimaa, että meidän on tehtävä muutos toistemme takia.”

Tänä vuonna tulee 10 vuotta siitä, kun Hakonen meni päihdepolille ja eri katkoyritysten jälkeen pääsi korvaushoitoon. Se on ollut hänen pelastuksensa.

”Helppoa se ei ole ollut, oli inhottavaa, kun alussa lääke piti hakea joka päivä. Sitten alkoi saada yhden vapaapäivän, hiljalleen lääkkeen sai aina pidemmäksi ajaksi. Lopulta hoito siirrettiin terveyskeskukseen ja tällä hetkellä saan pistoksen kerran kuukaudessa. Edelleenkään en voi sanoa, etten retkahda enää kymmenen vuoden päästä tai koskaan, uskallan sanoa vain, että en retkahda tänään”, Hakonen kertoo.

Tukea tarvitsevat myös läheiset

Riippuvuus huumeisiin oli tuonut mukanaan myös kymmenien tuhansien eurojen velat.
Alussa Hakonen joutuikin antamaan raha-asiansa äitinsä hoidettavaksi.

”Yksi tärkeä neuvoni on, että päihderiippuvaisten läheisten kannattaa mennä mukaan heille tarkoitettuihin tukiryhmiin. Siellä he saavat vertaistukea, sillä huumeriippuvuus ei ole raskas asia ainoastaan käyttäjälle, vaan koko lähipiirille.”

Tällä hetkellä Hakosen elämässa asiat ovat hyvin. Hän on aloittamassa sosionomion opintoja ja toivoo, että pystyy tekemään kokemusasiantuntijan töitä myös tulevaisuudessa.