Myllytupa on avoinna vielä yhden viikonlopun – Taina Vesamäki toivoo, että suositulle kyläravintolalle löytyisi innokas jatkaja

Tulevilla eläkepäivilläkään Taina Vesamäki ei aio olla pelkästään jouten, vaan on jo lupautunut tuuraamaan huittislaisessa ravintola Brewessä itselleen sopivina ajankohtina. Vesamäen sylissä hoitokoira Mai, joka on rodultaan chihuahua.

“Onhan tässä monta haikeaa hetkeä ollut asiakkaiden kanssa sen jälkeen, kun ilmoitin lopettavani Myllytuvan yrittäjänä”, kertoo Taina Vesamäki.

”Ja samana päivänä kun lopettamisesta kertova päivitykseni oli Facebookissa, tuttu nuori mies tuli valomerkin jälkeen tänne alakertaan ja pyysi minut ylös. Ehdin jo ajatella että onko siellä sattunut jotakin, mutta vastassani olikin toistakymmentä nuorta, naisia ja miehiä, jotka esittivät minulle kappaleen Hetki lyö. Se oli koskettava tilanne”, Vesamäki sanoo ja muistot nostattavat tunteet pintaan vieläkin.

Vesamäki on ollut Sastamalan Pehulassa sijaitsevan Ravintola Myllytuvan, jota Kökköbaariksikin kutsutaan, emäntä ja sielu jo reilut 20 vuotta.

“Eihän tämä helppo päätös ollut, vaikka onkin itänyt mielessäni jo jonkin aikaa. Ihanien asiakkaiden vuoksi venytin kuitenkin lopullista päätöstäni tähän saakka”, Vesamäki kertoo.

Tulevana viikonloppuna Myllytupa on viimeistä kertaa avoinna, ainakin Vesamäen toimesta.

“Harras toiveeni on, että paikalle löytyisi jatkaja. Tästä saisi kivan, valmiin ravintolan, jossa on vakiintunut asiakaskunta. Monia mahdollisuuksiakin tilat tarjoavat, jos löytyisi intoa kehittää. Itselläni on jo takki tyhjä sen suhteen, ja eläkepäivätkin alkavat kesällä”, hän toteaa.

Vesamäki paljastaa, että varteenottavia neuvotteluja mahdollisten tulevien ostajien kanssa on käynnissä.

“Tämä kiinteistökin on oma”, hän muistuttaa. Pelkän liiketoiminnan myymisestä tai tilojen vuokraamisesta Vesamäki ei ole kiinnostunut, sillä tarkoitus on saada myytyä lopettamisen myötä myös kiinteistö.

Ravintola Myllytupa on ollut erityisen suosittu karaokekansan keskuudessa perjantai- ja lauantai-iltaisin. Välillä on ollut myös elävää musiikkia. Valtavasti väkeä vetäneet kesätapahtumat Kökkö Open Air sekä juhannustanssitkin jäävät nekin historiaan, jos uutta yrittäjää ei löydy.

Tulevilla eläkepäivilläkään Vesamäki ei silti aio olla pelkästään jouten, vaan on jo lupautunut tuuraamaan huittislaisessa ravintola Brewessä itselleen sopivina ajankohtina. Lopulta hänelle jää aikaa viettää pidempiä aikoja myös loma-asunnollaan Turkin Alanyassa.

“Avopuolisoni Jussi on ollut eläkkeellä jo muutaman vuoden, joten jatkossa voimme reissata vapaammin”, hän suunnittelee.

“Lapsenlapsia ja sukulaisiakin näen varmasti enemmän, sillä tähän asti olen useimmiten seissyt baaritiskin takana, kun muut ovat viettäneet perhejuhlia”, hän naurahtaa.

Lapsenlapsia Vesamäellä on 10, joista nuorin on 10 vuotta ja vanhin 27 -vuotias.

“Pullantuoksuinen mummo en sattuneesta syystä ole siis koskaan ehtinyt olla.”

Taina Vesamäen mieltä lämmittää sekin, että vaikka asiakkaat ovat olleet harmissaan kyläbaarin kohtalosta, he ymmärtävät yrittäjän lopettamispäätöksen.

Tapaamme Taina Vesamäen kanssa Myllytuvassa arkisena iltapäivänä, kun hän on tullut hoitamaan lukemattomia asioita, joita lopettamispäätös on poikinut. Pitää irtisanoa sopimuksia ja olla yhteydessä tavarantoimittajiin.

“Onneksi en ole joutunut ketään irtisanomaan, sillä työntekijöilleni tämä ei ole onneksi ollut ainoa työpaikka”, hän huokaisee.

Vesamäki miettii, minne Myllytuvan lukemattomat karaoke-laulajat suuntaavat jatkossa. Suuren aukon jättää varmasti myös Myllytuvan järjestämät, valtavasti väkeä vetäneet kesätapahtumat Kökkö Open Air sekä juhannustanssit.

“Niin paljon upeita muistoja niistäkin on kertynyt”, hän toteaa katsellen lumiselle terassille.

Yksi asia Taina Vesamäen mielestä on ainakin varma: päätös tuli tehtyä oikeaan aikaan, eikä lopettamisen syynä olleet raha- tai terveyshuolet. Sekin on varmaa, että kun Taina Vesamäki tammikuun lopussa suuntaa pitkälle lomalle heidän Alanyan loma-asunnolleen ja lähtee hedelmä- ja vihannesostoksille loputtomille markkinakujille, hänen mieltään ei paina enää yrittäjän vastuu.

Taina Vesamäellä on loma-asunto Turkin Alanyassa, joka on monien muidenkin suomalaisten suosikkikohde.

Jätä kommentti