Suden kannanhoidollinen metsästys alkoi 1.1.2026. Tunnustan, että se on herättänyt itsessäni varsin epämiellyttäviä tunteita – onhan laji ollut rauhoitettu aina vuodesta 1973. Aihe on vaatinut ja vaatii edelleen paljon tutkimista ja pureskelua.
”Susiäiti kolmelle” (Satakunnan Kansa 6.1.) toi esiin, etteivät kaupunkilaiset ymmärrä maaseudun asukkaiden todellista huolta.
Maaseudun väki ei kuitenkaan ole yhtä geneeristä massaa. Moni ei lisääntyneistä havainnoista huolimatta ole nähnyt sutta ikinä ja tuntee kiintiömetsästyksestä surua. Tämäkin tunne on oikeutettu. Kaupunki vastaan maaseutu -asettelu viekin keskustelun sivuraiteille, sillä suden metsästäminen jakaa mielipiteitä maaseudun sisälläkin. En silti vähättele perheenäitien/-isien pelkoa tai vaikkapa lampurien kohtaamia ongelmia.
Susikeskustelussa sorrutaan helposti ylilyönteihin, ja se on saanut paikoitellen tragikoomisiakin piirteitä. Sudesta puhutaan inhimillisenä olentona, joka väijyy pieniä Punahilkkoja tai on valmis puhaltamaan talon kumoon. Todellisuudessa susi on kuitenkin vaistojensa varassa toimiva eläin, joka lähtökohtaisesti pelkää ihmistä.
Varsinkin sosiaalisessa mediassa argumentointi on laiskaa ja perustuu uhkakuvien luomiseen tai mutuiluun. Hyvä esimerkki tästä on eräässä susivastaisessa Facebook-ryhmässä ollut julkaisu. Vuonna 2017 lapsi oli vastoin Ähtärin eläinpuiston sääntöjä mennyt susiaidan viereen ja saanut käteensä vammoja. Tapaus oli kommentoijien mielestä osoitus siitä, että sudet haluavat tappaa lapsia. Tuntuu tarpeettomalta edes avata kenellekään lukutaitoiselle, mikä kaikki tässä rinnastuksessa on pielessä. Pikkuserkkuni sai 90-luvulla samaisessa eläinpuistossa verkkoaidan läpi iskun hanhelta. Olen ollut huolissani siitä, että kyseiseen Facebook-ryhmään kuuluu myös metsästäjiä.
Metsästyslain valmistelu ja käsittely oli käsittämättömän huonoa ja hätiköityä – olipa suurpedoista sitten mitä mieltä tahansa. Hyvänä esimerkkinä tästä on saukko, joka ”jotenkin jäi” metsästettävien eläinten listalle. Sittemmin se sieltä käsittääkseni poistettiin. Tämä ei varsinaisesti lisännyt luottamusta lakia kohtaan.
Myös kansanedustajat ovat kirjoittaneet sosiaalisessa mediassa suden metsästyksen etenemisestä. Esimerkiksi vammalalaisen Arto Satosen Facebook-päivitys keräsi nopeasti alleen paljon kommentteja. Näinä aikoina olisi tärkeämpää lisätä keskinäistä ymmärrystä kuin mässäillä kaadettujen susien määrällä. Satonen ei esimerkiksi ole kommentoinut lain puutteellista valmistelua.
Joidenkin metsästysalueilla asuvien mielestä susi pitäisi hävittää kokonaan. Tämä tuli ilmi esimerkiksi Ilta-Sanomien (3.1.) tekemässä jutussa, jossa haastateltiin köyliöläisiä. Tällainen ajattelumalli on väärä ja haitallinen, sillä susi on osa Suomen luontoa.
Loppuun haluan lainata susitutkija Seppo Ronkaista:
”Toivon mukaan asia vähän tasoittuu tässä tulevaisuudessa, löytää uomansa ja jokainen elon kiertokulkulainen löytää oman reittinsä.”
Saana Simula
Äiti, opettaja ja maalainen
Sastamala
