Alueviestin kalenterissa otettiin haukankatse vuoteen 2026 – kiitos aivan kaikille kuviaan lähettäneille

Alueviesti kiittää lämpimästi kaikkia loppuvuodesta valokuviaan vuosikalenteria varten lähettäneitä. Hyviä kuvia tuli jälleen runsaasti, melkeinpä jo seuraavankin vuoden kalenteritarpeiksi.

Tässä kalenteriin tällä kertaa päätyneet lukijoidemme kuvat:

Kalenterin etukannessa on Maria Järvisen kuvaama kanahaukka.
Kalenterin takakantta komistavat Kari Hailan kuvaamat kurjet.
Tammikuun kettukuvan on ottanut Tuija Mustalahti.
Helmikuisen rantamaiseman on ikuistanut Anssi Salminen.
Revontulia maaliskuussa. Kuva: Reijo Keskikiikonen.
Kevään kirkasta valoa. Pirjo Tuomolan huhtikuun kuva on otettu pappilan laiturilta Liekovedelle. 
Ketunpentu tutkimusretkellä aamukasteen aikaan. Toukokuun kuvasta vastaa Niklas Tähtinen.
Mihin tämä porukka mahtaa olla tepastelemassa? Kesäkuun kuva otti Marja-Leena Hautala.
Kari Ruususen nappaamassa heinäkuun kuvassa on iloista menoa Kämmäkässä.
Elokuun tunnelmallisen kuvan otti Arja Virtanen.
Orava kuusenoksalla. Syyskuun kuvan otti Jenni Haapiseva.
Vammalaa lokakuussa. Kuva: Reijo Keskikiikonen.
Tilhi pihlajassa. Marraskuun kuvan otti Maria Järvinen.
Lystikkään tontut joulukuun kuvaan ikuisti Reijo Vallin.

Jätä kommentti