
Sastamalan viimeisimmässä koulukuljetushankinnassa on vaiheita riittänyt, eikä asia ole vieläkään täysin selvä. Nimittäin sivistyslautakunnan 4. helmikuuta tekemästä päätöksestä on tehty hankintaoikaisu.
Oikaisuvaatimuksen on tehnyt sama taho kuin edellisellä kerralla, eli tarjouskilpailussa alunperin kolmanneksi tullut Vammalan Palveluliikenne.
“Hankintaoikaisussa pyydetään hylkäämään Rolly Raseborgin tarjous ristiriitaisten ja epäselvien seikkojen johdosta, jotka koskevat muun muassa yrityksen alihankintaa”, sivistysjohtaja Pekka Kares sanoo.
Kareksen mukaan asiassa menetellään, kuten viimeksikin, eli kaupunki pyytää koulukuljetusten tekijäksi valitulta Rolly Raseborgilta vastineen jätettyyn hankintaoikaisuun.
“Saatujen tietojen ja selvitysten pohjalta sivistyslautakunta tekee päätöksensä seuraavassa kokouksessaan maaliskuussa”, Kares toteaa.
Kimurantti kuvio
Alunperin koulukuljetuksia hoitamaan valittiin Hakija Kuljetus Oy. Tästä päätöksestä tehty hankintaoikaisu johti lopulta siihen, että Hakija vetäytyi ja ilmoitti kaupungille, ettei se pysty järjestämään kuljetuksia tarjouksessaan ilmoittamalla tavalla.
Täten lautakunta hylkäsi Hakijan tarjouksen ja päätti valita tarjouskilvassa toiseksi tulleen Rolly Raseborgin koulukuljetuksia hoitamaan.
Hakija Kuljetuksen tapaukseen liittyen Vammalan Palveluliikenne oli tehnyt valituksen myös markkinaoikeuteen. Tämä asia raukesi Hakijan vetäytyessä.
Kareksella ei ole tietoa, onko markkinaoikeuteen tullut tällä kertaa valitusta.
Mutta mikäli kaupunki pitää kiinni Rolly Raseborgin valinnasta ja päätöksestä valitetaan myös markkinaoikeuteen, on seurauksena erikoinen tilanne.
“Asian toimeenpano, eli kaupungin ja Rolly Raseborgin sopimus saisi lainvoiman vasta markkinaoikeuden päätöksen jälkeen. Jos oikeuden päätöksessä kestää, on kaupungin ostettava koulukuljetukset suorahankintana”, Kares sanoo.
Aiheesta aiemmin Alueviestissä:








Eikö kannattaisi lukea tarjous ja ottaa asioista selvää ennen kuin hyväksyy? Pitäisi kyllä alkaa mietityttämään jos on liian halpa tarjous. Hyvää ei saa halvalla
Kaupunginlakimiehen luulisi osaavan lukea paperit ennen hyväksymistä vai onko tärkeämpää tekemistä?
no kai sen tyhmempikinen tajuaa mitä kaupunkin lakimies/nainen.sori.sori mies/nainen sana niin sanoo ettei ketään pahoita mieltä niin vastaa!
Olisitpa sinä ollut asiaa hoitamassa, niin asia olisi kunnossa.
Kuvittelisi että valittaja osoittaa valittamalla yhteistyökyvyttömyytensä, eikä näin ollen saa siivuaan sen enempää ali- kuin suorahankintanakaan.
Valittajalla on ollut ihan oma ymmärrys bisneksen hoitamisesta jo kauan.
Eikä välttämättä positiivisessa mielessä.
Olen seurannut tätä keskustelua kotiutuksista ja pakko sanoa, että jotkut sivustot tekevät siitä nykyään aivan naurettavan vaikeaa. Voitot kyllä kelpaavat sisään, mutta kun pitäisi nostaa pari sataa euroa, alkaa loputon dokumenttien kysely ja odottelu. Viime viikonloppuna paloi käämi lopullisesti yhteen näistä “isoista” nimistä, kun pyysivät taas uutta kuvaa sähkölaskusta. Päätin sitten etsiä jotain hieman suoraviivaisempaa, missä homma oikeasti toimii. Kaveri vinkkasi, että kannattaa testata https://roostino.com/fi/ ja katsoa, olisiko se enemmän minun makuuni. Pelivalikoima vaikutti ihan fiksulta ja käyttöliittymä ei ollut täynnä turhaa vilkkuvaa roskaa. Tein pienen testitalletuksen vedonlyöntiä ja paria kolikkopeliä varten, ja ainakin toistaiseksi rahaliikenne on rullannut ilman turhaa säätöä. En tajua, miksi joidenkin pitää tehdä pelaamisesta niin monimutkaista. Onko teillä muilla tullut vastaan näitä sivustoja, joissa KYC-prosessi kestää viikkoja, vai pelaatteko suosiolla vain sellaisilla alustoilla, missä voitot saa heti tilille?
Приветствую всех присутствующих. Не устаю удивляться, когда вижу, как люди ведутся на эти кричащие баннеры «+300% к первому депозиту». Ребят, вы правила вообще открывали? Там же вейджер х50, причем откручивать надо реальными деньгами за три дня! Это банальная ловушка, чтобы вы не смогли снять свои же закинутые средства. Я уже года три играю строго на свои и без всяких подарочек. Недавно наткнулся на адекватный рейтинг, где собирают надежные казино и детально разбирают все скрытые условия. Там большинство старичков тоже пишет, что бонусы — это абсолютное зло. Закинул тысячу, если повезло и поймал хорошую бонуску — сразу нажал кнопку вывода. Никаких отмен выигрыша из-за случайно превышенной ставки. Кто-то реально отмывал эти огромные суммы, или все так же сливают под ноль?