
Ikioma pihasauna, puukiuas ja kunnon löylyt. Se on monen suomalaisen unelma. Talven väistyessä alkaa saunojen rakentamisbuumi, ja myös erilaisia valmissaunoja on markkinoilla. Mitä omasta pihasaunasta haaveilevan kannattaa ottaa huomioon?
”Saunan paikka tulee suunnitella siten, että siitä on lähimpään rakennukseen vähintään 8 metriä matkaa ja naapuritontin rajalle ainakin kolme metriä”, sanoo yrittäjä Esa Lähteenmäki saunojakin valmistavasta monialayritys Esakon Oy:sta. Rakensipa saunan itse tai tilasipa sen valmiina on yksi asia varma.
”Tuulettuvuus on tärkeää. On selvä asia, että jos lämpötilaerot ovat parhaimmillaan kymmeniä asteita – esimerkiksi jos ulkolämpötila huitelee talvipakkasilla -20 asteessa ja saunassa lämpötila on +80 asteen tuntumassa, niin saunottelun jälkeen rakennuksen jäähtyessä kosteuden pitää päästä haihtumaan”, Lähteenmäki selvittää.

Kompaktin kokoiset saunarakennukset eivät vaadi suuria perustustöitä.
”Kevytrakenteiset saunat painavat noin 500-1000 kiloa ja niille riittää kevytperusta, eli routaeriste ja murskepeti, siihen laatat ja sauna suoraan päälle. Valmissauna voidaan nostaa nosturilla paikalleen, ja ei muuta kuin kiuasta lämmittämään.”
Perinteisesti saunoissa on totuttu pukuhuoneisiin, mutta pukuhuoneettomat versiot ovat kasvattaneet viime vuosina suosiotaan.
”Jos pihasauna tulee kodin välittömään läheisyyteen, sinne voi kulkea kotoa kylpytakki päällä, eikä erilliselle pukuhuoneelle koeta tarvetta”, perustelee Lähteenmäki. Kantovedellä toimivat saunat eivät vaadi myöskään vesijohtoja putkitöineen, ja moni viihtyy vallan mainiosti sähköttömässä saunassa, jossa valaistus hoidetaan kynttilöin tai ledivaloin.
”Suuria jätevesijärjestelmiäkään ei tarvita, jos saunasta maahan pääsee vain pesuvedet. Yksi kätevä vaihtoehto on saunapalloratkaisu.”

Piha- ja rantasaunojen käyttöön on kehitetty erilaisia melko edullisiakin imeytysjärjestelmiä. Oman saunan kohdalla kannattaakin selvittää, mikä on järkevin ratkaisu – vai voiko vedet laskea vain suoraan maahan.
Saunojen rakentamista on vilkastuttanut viime vuonna voimaan astunut lakimuutos. Uuden rakennuslain mukaan omalle tontille saa ilman rakennuslupaa rakentaa rakennuksen, joka on enintään 30 neliömetrin kokoinen, eikä siinä ole hellaa. Tulisija kuten takka tai kiuas saa olla.
Nämä seikat täyttävään piharakennukseen ei tarvitse siis enää hakea rakennuslupaa, mutta rakennusmääräyksiä tulee tietysti noudattaa. Tätä suuremmat saunat ja muut pihan rakennukset tarvitsevat edelleen rakennusluvan. Lakimuutos on näkynyt myös Esakonilla.
”Kyllä se on selkeästi näkynyt meillä ja kiihdyttänyt kysyntää”, Lähteenmäki sanoo.

Pihasaunaa suunnitellessa kannattaa rauhassa tutustua erilaisiin saunamalleihin.
”Vaikka saunan nikkaroisi itsekin, voi valmiista malleista saada hyviä ideoita”, vinkkaa Lähteenmäki.
Kattomateriaali on yksi, minkä valitsemiseen kannattaa käyttää harkintaa. Sauna saattaa olla pihapuiden katveessa, jolloin lehtiä ja neulasia putoilee väistämättä katolle.
”Meidän valmistamissamme saunoissa on peltiset konesaumakatot juuri helpon puhdistettavuuden vuoksi, niissä sadevesi huuhtelee katolta neulaset ja vastaavat pois, eivätkä ne jää sinne. Konesaumakatoissa ei myöskään ole ruuvinreikiä”, Lähteenmäki toteaa.
Huopakatot ovat mukavan hiljaisia esimerkiksi sateella, mutta karheaan materiaaliin jäävät herkästi kiinni lehdet ja neulaset.
”Ajan mittaan huopakatolle kertyy myös sammalta, joten säännöllinen puhdistaminen on tärkeää”, muistuttaa Lähteenmäki.

Saunan sydän on tietysti puilla lämpiävä kiuas. Kiukaitakin on eri kokoisia ja mallisia, ja saunan koko vaikuttaa ratkaisevasti kiukaan valintaan. Vesivaipallisiakin kiukaita on saatavilla, jolloin pesuvedet lämpiävät näppärästi samalla kun kiuasta lämmitetään muutenkin.
”Itse pidän kiukaan ympärillä olevaa vesivaippaa parempana kuin piipun ympärillä olevaa. Piipun ympärillä oleva säiliö kuumenee usein polttavan kuumaksi, ja sen kanssa pitää olla erityisen varovainen, tai saa äkkiä käsiinsä palovammoja”, perustelee Lähteenmäki.
Pihasaunoissa trendaavat nyt maisemaikkunat ja suuret lasipinnat. Makuja on toki monia kuten rakentamisessa ja sisustamisessa yleensäkin.
”Riippuu tietysti aivan paikasta – millaisia maisemia ikkunoista avautuu. Naapureiden katseilta paremman suojan saa tummennettujen lasien takana. Iäkkäämmät ihmiset haluavat usein pienempiä ikkunoita kuin nuoremmat”, on Lähteenmäki huomannut.
”Hyvässä saunassa löylyt ovat sopivan kosteat, eivätkä ”aja pois”. Siellä voi viipyä pitempäänkin. Ilma vaihtuu, eikä happi lopu”, kuvailee Lähteenmäki. Yrittäjä tietää, mistä puhuu. Hänellä itsellään on peräti viisi erilaista saunaa.
”Meillä on mökillä kolme saunaa ja kotona kaksi. Kyllä pihasaunat ovat parhaita. Ja sähkösaunoja meillä ei ole ainuttakaan.”









