Poliisi on jatkanut ikäihmisiin kohdistuneen laajan varkaussarjan esitutkintaa. Tekoja on tiedossa muun muassa Sastamalasta, Huittisista ja Laviasta.
Kokonaisuudessa on nyt kaikkiaan yhdeksäntoista tapausta. Osaa näistä poliisi tutkii törkeinä varkauksina ja osaa perusmuotoisina varkauksina.
Epäillyt on vangittu. He ovat esitutkinnassa selvittäneet tapahtumia hyvin perusteellisesti.
“Kahden kohteen osalta ei ole saatu selvyyttä asianomistajista eli siitä, mihin tarkkaan ottaen varkaudet ovat kohdistuneet”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Klaus.
Toinen kohteista sijaitsee Laviassa. Epäiltyjen tiedetään käyneen rivitaloasunnossa 2. maaliskuuta noin kello 17-18.
Iäkäs nainen on päästänyt varkaat sisälle. Asunnosta on anastettu tuhansien eurojen arvosta omaisuutta, pääasiassa koruja.
“Epäillyt eivät ole osanneet tarkasti kertoa näiden kohteiden osoitetietoja, joten nyt tarvitsemme tietoa siitä, kehen nämä kaksi epäiltyä varkautta ovat kohdistuneet”, Jari Klaus selventää.
Toisen yksilöimättömän varkauden epäillään tapahtuneen Porissa Lassilan alueella.
Poliisi toivoo, että asianomistajien omaiset tai esimerkiksi naapurit voisivat tunnistaa kohteet annetun kuvauksen perusteella.
Tapauksiin liittyvät tiedot, havainnot ja yhteydenotot voi osoittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.
Poliisi on saanut anastetusta omaisuudesta osan takaisin ja palautettua asianomistajille. Osan omaisuudesta epäillyt ovat myyneet eteenpäin.
Lue myös:








