Lantulan kylätalon nuortenkerhossa koettiin jännittäviä hetkiä viime viikolla – “Palovaroitin soi!”

Nuortenkerholaisia ohjeistettiin lämmittämään kaveria olemalla lähekkäin. Jotkut halasivat toisiaan, kaverin käsivarsia hierottiin ja toiset hypähtelivät lämpimikseen – jotkut jopa vesilätäkköön. Kuva: Taru Aronen

Kahdestakymmenestä leikkivästä ja pelaavasta lapsesta lähtee aikamoinen meteli. Se tuli todistettua Lantula-talon perjantai-illan nuortenkerhossa, kun kaiken pulinan takaa kuului vieno palovaroittimen piipitys.

”Palovaroitin soi, emme tiedä tilannetta, mutta pukekaa kengät jalkaan!”, kuului komento. Aikuisen piti yhden kerholaisen kanssa mennä tarkistamaan tilannetta, mutta savu tuppautui jo suljetun oven takaa ylös nuorisotila Vintin rappusiin.

Suuntasimme, 20 lasta ja neljä aikuista, hätäuloskäytävään, jota ei ehkä kukaan porukasta ollut aiemmin kulkenut. Ohjaava aikuinen hieman rytmitti lasten kulkua, ettei portaissa tulisi ruuhkaa. Lukumäärällisesti selvisimme kaikki kokoontumispaikalle.

Aikaa meiltä kului kolme minuuttia ja 58 sekuntia. Kokoontumispaikalle oli saapunut jo Sastamalan opiston käsityökerholaisia Lantula-talon alakerrasta. He olivat saaneet itselleen napattua takit mukaan. Tuuli oli voimakas. Aikuiset antoivat takkeja eniten kylmissään oleville lapsille.

Pihassa oli Tyrvään VPK:n Lantulan osaston paloauto, ja kohta kaartoi paikalle myös Sammaljoen osasto. Vaikka vilkkuja tai sireeneitä ei ollut päällä, niin tilanne tuntui hieman pelottavalta.

Lasten porukka sai luvan siirtyä saunarakennukseen lämpimään, ja nyt selvisi kaikille, että kyseessä oli poistumisharjoitus sekä Lantula-talon perjantai-illan käyttäjille että palohenkilöstölle, joka parasta aikaa myös harjoittali savusukellusta nuorisotilaan etsien ”yhtä oletettua porukasta jäänyttä”.

Harjoituksia järjestetään pelastustaitojen ylläpitämistä varten ja kaikki harjoitukset antavat tärkeää uutta tietoa. Lantula-talon turvallisuussuunnitelman näkökulmasta pihan pysäköinnille tarvitaan uudenlaista ohjeistusta. Kuva: Sari Haavisto

Saunarakennuksessa oli 13 nuortenkerholaista, ja mukana oli myös seitsemän Sammaljoen VPK:n nuoriso-osaston jäsentä. Ensin saimme nuorten VPK:laisten arvion siitä, miten pelastautumisemme sujui.

”Aikaa olisi voinut mennä vähemmän”, arvioivat nuoret palokuntaharrastajat. Samalla keskusteltiin lasten tunnelmista. Vaikutti siltä, että lapset ottivat tapahtuneen ihan hyvin. Siirtymiset olivat sujuneet rauhallisesti, eikä paniikkia esiintynyt. Koulussa tehtyihin poistumisharjoituksiin verrattuna oman jännityksensä nuortenkerhon poistumiseen toi kuitenkin pimeys – eikä kukaan ollut huomannut laittaa pihaan valoja.

Ja vaikka kenkien poikkeuksellinen sijoituspaikka oli saanut lapset epäilemään jotain merkillistä tapahtuvaksi, niin joku kuitenkin epäili siinä vaiheessa, kun paloautoja tuli lisää, onko sittenkään kyse pelkästä harjoituksesta.

”Tämä oli hyvin ainutlaatuinen harjoitus, jossa kahden yksikön voimin harjoiteltiin muun muassa evakuointia sekä savusukellusta ja tuuletusta. Myös kohteen koko oli huomattava”, kertoi Marko Salminen VPK:n Lantulan osastolta. Hän oli ensimmäisenä paikalla, ja toimi tilannepaikan johtajana. Salmisella oli punainen kypärä, ja hän johti muun muassa radioliikennettä. Kokemus oli hänelle ensimmäinen tämän kokoluokan harjoitusjohtajuus.

”Informaation määrä ja realistisuus, mitä meidän viestitoimintaamme ja käytännön toimiin tarvittiin, onnistui hyvin. Tämä oli kuitenkin harjoitus, jossa pyrittiin mahdollisimman pieneen etukäteisinformaatioon.

Poistumisharjoitus oli osa Älykäs Lantula-hanketta, jossa muun muassa yhteistyössä Tyrvään VPK:n Lantulan osaston kanssa testataan tiloja ja turvallisuuskäytäntöjä, parannetaan turvallisuusosaamista, tehdään turvallisuussuunnitelmaa ja varustetaan

Lantula-taloa paikalliseksi valmiuskeskukseksi (pavak). Älykäs Lantula-hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta.

Teksti: Sari Haavisto

VPK harjoitteli savusukelluksen jälkeen myös savutuuletusta. Tilannepaikan johtajalla on johtajuuden merkiksi punainen kypärä. Kuva: Minna Saarinen, Tyrvään VPK:n Sammaljoen osasto

Jätä kommentti