
Uusi OP Satapirkka aloitti toimintansa tämän kuun alussa. Voimien yhdistämisellä pankki kertoo vastaavansa finanssialan voimakkaaseen muutokseen turvaamalla samalla monipuolisten pankki- ja vakuutuspalveluiden saatavuuden pankin koko toimialueella.
Jatkossa asiakkaita palvellaan yli 100 asiantuntijan voimin puhelimitse, verkossa ja pankin konttoreilla Harjavallassa, Huittisissa, Ikaalisissa, Parkanossa, Ruovedellä, Sastamalassa ja Virroilla.
Yhdistyminen tuo OP Satapirkan oman puhelinpalvelun myös entisten OP YläPirkanmaan asiakkaiden käyttöön 20.4. alkaen. Muutos ei edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä, ja tilinumerot, kortit tunnuslukuineen, verkkopalvelutunnukset ja muut pankkipalvelut säilyvät ennallaan. OP Ylä-Pirkanmaan omistajaasiakkuudet muuttuvat OP Satapirkan omistaja-asiakkuudeksi.
“Pankkipalveluiden lisäksi meillä on on vahva yhteiskunnallinen rooli ja olemme monin tavoin tukemassa koko toimialueemme elinvoimaa ja hyvinvointia”, toteaa OP Satapirkan toimitusjohtaja Janne Pohjalainen.
Tänä kesänä OP Satapirkka tukee muun muassa Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjan kautta 150 nuoren työllistymistä toimialueensa paikallisissa yhdistyksissä.
Toukokuun ensimmäisellä viikolla OP Satapirkassa vietetään Varmuutta verkkoon -viikkoa, jolloin panostetaan erityisesti turvallisen ja itsenäisen asioinnin opastamiseen.
Teemaan liittyen luvassa on opastustuokioita kirjastoissa sekä verkkotilaisuus, johon toivotaan mukaan erityisesti alueen nuoria ja heidän vanhempiaan.
Sponsoriyhteistyön kautta pankki tukee monipuolisesti liikuntaa ja urheilua, kulttuuria sekä paikallisia tapahtumia koko OP Satapirkan toimialueella. Seurat ja yhdistykset voivat ehdottaa yhteistyötä Lyytilomakkeen kautta pankin nettisivuilla. OP Satapirkan toimialueen muodostaa Harjavalta, Huittinen. Ikaalinen. Karvia. Kihniö, Kokemäki, Parkano, Ruovesi, Sastamala ja Virrat.
Pohjalaisen mukaan tutut toimihenkilöt palvelevat paikallisesti jatkossakin ja sen lisäksi asiakkailla on käytössään koko OP Satapirkan henkilöstön laaja osaaminen. Uuden OP Satapirkan henkilökunnan lukumäärä on yli 100 henkilöä.
OP Satapirkan varatoimitusjohtajana toimii Mikko Rasi, joka siirtyy tehtävään OP Ylä-Pirkanmaan toimitusjohtajan tehtävistä.
Vappuviikolla OP Satapirkka tarjoaa munkkikahvit Huittisten konttorilla maanantaina 27.4. ja Sastamalan konttorilla tiistaina 28.4.







