
Kotimaista keskustelua on viimeisten viikkojen aikana hallinneet Suomeen ajautuneet droonit. On ilman muuta vakava asia, kun maamme rajojen sisäpuolelle harhautuu räjähteitä sisältäviä drooneja. Puolustusvoimat ja viranomaiset ovatkin tehostaneet droonin torjuntaa ja reagointi tapahtuu kulloisenkin tilanteen mukaan. Droonit ovat Ukrainan sodan aikana kehittyneet valtavasti. Samoin niiden torjunta. Suomen on tärkeää olla tässä kehityksessä mukana.
Venäjän ja Ukrainan välinen sota on maantieteellisesti Suomea lähellä. Droonien myötä asia on konkretisoitunut. Sama ongelma koskee mm. Baltian maita ja Puolaa. Kun lähellä soditaan, niin riskinä on, että vaikutuksia tulee myös ulkopuolisille. Erityisesti näin on droonien kohdalla, koska niiden torjunta perustuu siihen, että puolustaja yrittää harhauttaa niiden liikeradan. Sinällään Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Kukaan ei lähetä Suomeen drooneja tarkoituksella. Silti ne saattavat harhautua Suomeen ja siksi on oltava varuillaan.
Kaiken keskellä on kuitenkin hyvä muistaa miksi tässä tilanteessa ollaan. Syy on vain ja ainoastaan Venäjän, joka ei kunnioita itsenäistä valtioiden rajoja, vaan käy jo viidettä vuotta brutaalia hyökkäyssotaa Ukrainan kansaa vastaan. Venäjä iskee Ukrainaan kaikin keinoin. Se hyökkää rintamalla, tuhoaa ohjuksilla ja drooneilla Ukrainan kaupunkeja ja infraa, sekä aiheuttaa valtavasti siviilien kuolemia. Näitä on nähty myös pääsiäisen aikana. Venäjän toiminta on julmaa, moraalitonta ja kansainvälisen oikeuden vastaista.
Venäjä on iso maa ja puolustautuakseen Ukrainan pitää kyetä toimimaan myös Venäjän maaperällä. Ukrainan iskujen kohteet Venäjän sisällä ovat sotilaskohteet, sekä öljyä jalostavat laitokset ja satamat. Kohteet ovat hyvin perusteltuja, koska Venäjä rahoittaa hyökkäyssotansa myymällä öljyä ja kaasua maailmalle. Ukrainan drooni-iskut ovat onnistuneet vaikeuttamaan merkittävästi Venäjän öljykuljetuksia Itämeren satamista ja siten ovat siis olleet onnistuneita.
Ukrainalle kyse on elämästä ja kuolemasta. Joutuminen Venäjän valloittamaksi merkitsisi käytännössä itsenäisen Ukrainan loppumista ja samalla Ukrainan kansan alistamista Venäjän tahtoon. Ukrainalaisten haaveet länsimaisesta elämäntavasta ja elintason noususta voisi samalla unohtaa. Siten on ymmärrettävää, että Ukraina käyttää kaikkia käytettävissä olevia keinoja oman maansa puolustamiseen.
Suomen ja Euroopan kannalta kyse on vieläkin laajemmasta asiasta kuin Ukrainasta. Venäjän nykyhallinto on asettanut tavoitteekseen Neuvostoliiton suurvalta-aseman palauttamisen ja sitä se toteuttaa johdonmukaisesti. Tavoitteet ovat Ukrainaa pidemmällä. Venäjä on menettänyt Ukrainan rintamalla joko kuolleena tai haavoittuneena jo pitkälti toista miljoonaa sotilasta. Se ei ole kuitenkaan saanut Venäjää harkitsemaan sodan lopettamista. Omista uhreista ei välitetä ja Venäjän kansa ei kykene nousemaan vallanpitäjiä vastaan.
Näillä näkymin Venäjän uhka siis on ja pysyy. Myös Ukrainan taistelu jatkuu. Riskinä siis on, että rajaamaana Suomeen voi harhautua drooneja jatkossakin. Meidän on otettava se riski vakavasti ja osattava varautua tilanteeseen.







