On helteinen kesäpäivä Naantalin keskustassa. Seesteinen auringonpaiste tulvii Naantalin Aurinkoisen ikkunoista sisään luoden säteillään läikähdyksiä kahvilan keltaisiin seiniin ja vihreisiin tuoleihin. Kokonaan mustaan asuun pukeutunut kirjailija kävelee sisään hiljaiseen kahvilaan. Hänellä on mukanaan näyttävä punainen laukku, jonka sivussa komeilee tyylitelty musta kissa.

”Magdalena”, hän esittäytyy iloisesti hymyillen. Kirjailija on Magdalena Hai, Vanhan kirjallisuuden päivien uusi tulokas. Hai kirjoittaa scifiä ja fantasiaa pääasiassa lapsille ja nuorille. Hai on kirjoittanut Kerjäläisprinsessan, joka on myös ensimmäinen suomalainen steampunk-romaani. Tällä hetkellä työn alla on nuorten fantasiakirjasarjan, Royaumen aikakirjojen, toinen osa.

Sinut on kutsuttu vanhan kirjallisuuden päiville. Miltä tuntuu osallistua näin isoon tapahtumaan?

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun minut kutsutaan osallistumaan Vanhan kirjallisuuden päiville, mikä on aika ihanaa ja oikein tuntuu, että se on eräänlainen rajapyykki. Se on kirjallisuustapahtuma, jolla on jo jotakin painoarvoa ja tuntuu, kun kirjailijana kutsutaan sinne, että on vakiintunut kirjailija.”

Miten paljon kirjallisuutesi sivuaa todellisia tapahtumia? Pitääkö fantasiakirjojen edes olla todellisuutta sivuavia? Voiko niiden sisältö olla täysin jotain mielikuvituksellista?

”Hyvä kysymys, jota olen miettinyt kyllä paljon, koska erityisesti Royaumen aikakirjoissa olen lähtenyt ihan tietoisesti rakentamaan todellisuuteen pohjautuvia scifi-elementtejä. Luen paljon tiedekirjallisuutta ja olen kiinnostunut nimenomaan avaruudesta. Minulla on siellä kyllä se tietopohja ja se taustatieto, mutta olen tietoisesti lähtenyt rakentamaan sitä enemmän fantasian kautta.”

Koetko että tämä antaa sinulle vapauksia tietyissä asioissa?

”Ehdottomasti. Juuri nuo Royaumen aikakirjat lähtivät syntymään sellaisessa vaiheessa, kun oli dystopioita tosi paljon. Seuraan paljon ilmasto- ja tiedekeskustelua ja minulle tuli semmoinen fiilis, että me elämme aika epätoivoista ja pelottavaa aikaa. Halusin siinä vaiheessa kirjailijana kirjoittaa jotakin iloista ja kevyttä.

Tunsin, että se on minun velvollisuuteni. Vaikka kirjoissa on aina ne minun kiinnostuksenkohteeni, näkyy siellä myös minun syvä huoleni ilmastosta, meidän ja luonnon tulevaisuudesta. Ehkä myös kirjailijana tuli sellainen olo, että maailma kaipaa tällä hetkellä jotain vähän fantastisempaa ja jotain nostetta.”

Koetko, että onnellisen kirjallisuuden kirjoittaminen huonossa maailmantilanteessa olisi omalla tavallaan kannanotto?

”Kyllä näkisin, että se on tietoinen teko ja se on kannanottokin siinä mielessä, että riittää kirjailijoita, jotka kirjoittavat hyvin suorasanaisesti ja selkeästi siitä, mikä kaikki on menossa pieleen. Tarvitaan myös kirjallisuutta, joka tekee onnelliseksi siinä sivussa.

Meitä kirjailijoita moneen junaan ja niin pitääkin olla. Oma tarvekin oli tässä vaiheessa kirjailijana se, että haluan kirjoittaa jotain ihanaa sen sijaan, että kirjoittaisin jotain valtavan masentavaa ja dystooppista.”

Onko sinun mielestäsi lasten ja nuorten kirjailijalla varaa ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin vai tulisiko se pitää kokonaan erillään lasten ja nuorten kirjallisuudesta?

”Ei missään tapauksessa erillään, koska lapset ja nuoret miettivät niitä asioita. Heti, kun lapsi oppii lukemaan, hän oppi lukemaan myös kaikki lööpit ja otsikot ja kuuntelee uutisia. Lapsilla ja nuorilla on hirvittävä kiinnostus ja uteliaisuus maailmaa kohtaan. Ei se ole edes mahdollista, että me aikuiset pystyisimme pitämään heitä pumpulissa näissä asioissa.

Jos mennään ihan nuoriin ja teineihin, heillä on omia ajatuksia ja mielipiteitä siitä, miten asioiden kuuluu mennä ja heitä pitää kuunnella myös siinä. Se tuntuisi oudolta, että minä aikuisena jotenkin alkaisin käärimään semmoista kuplamuovia nuorten ympärille.

Mutta toki, kun kirjoitan ihan pienistä lapsista tuonne nuoriin niin tietenkin minun kirjailijana täytyy ottaa huomioon ikäkehitys ja kypsyys. Ihan pienille lapsille ei voi mitään valtavan vaikeita asioita vaikealla tavalla esittää, vaan se tehdään lempeästi sadun kautta.”

Millaista lasten ja nuorten fantasiaa on kirjoittaa?

”Minulta joskus kysytään, miksi en kirjoita realistista, mutta meillä on kuitenkin jokaisella oma tapamme käsitellä, käsittää ja myöskin tarinallistaa maailmaa. Minulle fantasia ja scifi tulee hyvin luonnostaan.

Scifi on myöskin siitä hyvä, että siinä voi luoda sellaisia asioita, joita ei ole vielä olemassa meidän maailmassamme, jolloin voi antaa enemmän mahdollisuuksia lukijalle ja näyttää näköaloja, mitä ei realistisesti kirjallisuudessa voi näyttää. Tulevaisuusasioissa voi tarjota semmoisia näkökulmia, mitä ei ole olemassa, mutta voisi ehkä olla joskus.

Erityisesti fantasiassa voi käsitellä sellaisiakin asioita, jotka ovat tosi vaikeita voivat olla raskaitakin. Se fantasiaelementti tavallaan pehmentää asian ja sillä voi käsitellä isojakin asioita ilman, että ne tuntuvat isoilta.

Mistä saat inspiraatiosi?

”Monenlaisista jutuista. Royaumen aikakirjat lähti aikanaan siitä, kun luin silloin mangaa ja innostuin siitä, miten mangassa esitetään fantasia. Sehän eroaa vähän länsimaisesta tavasta esittää fantasia, koska kaikki on paljon isompaa ja siinä ei pelätä tehdä asioita, jotka ovat uskomattomia.

Keskiaikainen fantasia on perustunut hyvin tunnistettavasti länsimaiseen keskiaikaiseen maailmaan. Toki meilläkin on ollut lohikäärmeitä ja ties minkälaisia maailmoja, mutta sitten mangassa nimenomaan ei ole pelätty lyödä yli.

Esimerkiksi Royaumen aikakirjoissa on hahmo, joka on lohikäärme ja hän on niin valtava olento, että hän on pystynyt syömään planeetan, mutta hän on silti romanttinen hahmo. Kerronnan kautta voi tuoda sellaisia todella isoja ajatuksia ja silti tehdä niistä ihmisen kokoisia ja tämä on se, joka tekee kirjoittamisesta mielenkiintoista.

Minulla on koko ajan kolme kirjaa työnalla yhtä aikaa. Tarinallistan jatkuvasti ympäristöäni. Mitä enemmän kertoo tarinoita, sitä enemmän niitä syntyy.”

Valheita tulevaisuudesta kirjapäivillä Sylvään juhlasalissa pe klo 15.30. Keskustelemassa Magdalena Hai, J. Pekka Mäkelä, Jani Saxell ja Tiina Raevaara.

Teksti: Emilia Suhonen (kirjoittaja on Warelian kesätyöntekijä)