Kaksi sauvoilla ja yksi ilman, reipas kolmikko kävelee minua vastaan Ystävyydenpuistossa maanantaiaamuna. Lenkki taittuu mukavasti porukassa. Sen tietävät Esko Juurinen, Airi Ristimäki ja Irmeli Valli.

”Olemme tällainen 1937 vuosimallin trio. Yhdessä lenkkeily on päivän piristys”, Esko tuumaa.

Airi ja Irmeli asuvat samassa talossa Siikasuolla, Esko Vammaskosken sillan pielessä Johannes Bäckin kadulla. Airi on tallannut sillan pohjoispuolen katuja ja polkuja jo neljä vuosikymmentä, Irmeli vasta neljä vuotta.

”Muutin Sastamalaan Rovaniemeltä. Aika pian sain ulkoiluseuraa Airista. Rovaniemellä jouduin lenkkeilemään yksin, ja näin ystävien kanssa tämä on paljon hauskempaa”, Irmeli kertoo.

Noin vuosi sitten leskeksi jäänyt Esko miettii, ettei yksin välttämättä tulisi niin liikuttua. Airi on samaa mieltä. Kolmikosta pisimpään lesken elämää on elänyt Irmeli, joka menetti puolisonsa ollessaan 48-vuotias.

Luonnon ihmeitä haikarasta lähtien

Aamulenkille lähtö naisilla tapahtuu yleensä seitsemän, puoli kahdeksan aikoihin. Sillan liepeillä treffataan Esko.

”Tämän hienompaa maisemaa ei ole kuin nämä rannat täällä. Meillä menee aina paljon aikaa, kun pysähtelemme ihmettelemään kaikkea näkemäämme.”

Kuin tilauksesta iso lintu laskeutuu rantakivelle parinkymmenen metrin päähän.

”On se haikara!” Irmeli hihkaisee.

Hiippailemme lähemmäs, mutta lintu ottaa hatkat ja lentää veden pintaa viistäen Siikasuon suuntaan. Se asettuu laiturin nokkaan ja katsoo sieltä tuimasti. Taitaa pitää meitä häiriköinä.

Luonnon ihmeiden lisäksi lenkeillä havainnoidaan paljon muutakin. Rantareitillä kolmikko tapaa usein monta tuttua ulkoilijaa.

”Melkein voi kellon ajan sanoa, kun jonkun tietyn ihmisen näkee. On niin pitävät aikataulut”, Airi toteaa.

”Huolettaa, jos jotakuta ei näekään. Mietimme, onko jotain vialla”, Irmeli lisää.

Esko tuumailee, että melkoisen paljon Vammalan rantamaisemissa parannetaan aamuisin maailmaa.

”Sosiaalinen puoli on tärkeä. Tulee monta pysähdystä, kun kaikkien kanssa turistaan.”

Koiranomistajille kiitosta

Yhtä mieltä lenkkikolmikkomme on monesta asiasta, esimerkiksi siitä, että pohjoispuolella asuu fiksuja nelijalkaisten ystäviä. He ovat huomanneet, että toisinaan koiranomistajia moititaan Alueviestin yleisönosastolla.

”Ei täällä ole tarvinnut varoa, mihin astuu. Monta kertaa olemme todistaneet, kuinka nurmikoltakin kerätään oman koiran jätökset pois.”

Kaupunkikin saa kiitosta. Kaikkina vuodenaikoina kelpaa ulkoilla, talvella kävelyreitit on pyritty pitämään auki. Rantareitti on hyvin valaistu lukuunottamatta kirjaston takana metsikön läpi kulkevaa osuutta. Kaverin kanssa ei pelota siitäkään tallata, mutta olisi se hyvä nähdä missä tie menee.

Lehtemme lukijoille Airilla, Eskolla ja Irmelillä on lähettää terveisiä: ”Muistakaa kaikki: liike on lääke! Terveempänä pysyy, kun laittaa jalkaa toisen eteen.”