Vuosituhannen vaihteessa ajoin taksia tutussa Aurajoen kaupungissa. Laatutakuu pelastuslaitoksella oli kuusi minuuttia ykkösvyöhykkeellä. Palokunta ei koskaan siihen pystynyt. Taksi sen sijaan oli paikalla data-tietojen tallenteiden perusteella keskimäärin alle kolmen minuutin. Silti sain alati haukkumisia viivyttelystä. Kun tilaus oli pari minuuttia vanha, kysyttiin kävittekö kahvilla ennen kuin tulitte.

Suomen kansa valitsi eduskunnan, joka lakkautti taksilainsäädännön. Ennen piti kuljettajan saada poliisilta rikkeettömyystodistus ja lääkäriltä lääkärintodistus ja vasta sitten pääsi taksikurssille ja sai suorittaa kaupunkituntemuksen. Taksa oli yhdenvertainen koko maassa. Sen määräsi Liikenneministeriö. Kuljettajan työasu oli lakisääteinen.

Vapautus on johtanut siihen, että kuka tahansa ukko-Tuppurainen saa Fordson-Majorilla ja sontakärryillä kuskata verottomasti ketä vaan vanhusta ja pientä lasta omalla, itse keksimällään hinnalla.

Omakohtaisesti kärsin tästä nykymenosta siten, että koitin naapurilleni saada taksia. Kukaan lehti-ilmoituksessa oleva autoilija ei vastannut edes puhelimeen. Keskus vastasi ja sanoi, ettei tänne kannata soitella, ei täältä mitän autoa Vammalaan saa. Naapurin rouva ja pikkuvauva eivät ehtineet junaan isän luokse.

Itse olen huono liikkumaan. Asun Lousajassa. Polkupyöräni on varastettu. En tunne ketään autoilevaa ihmistä. Olisi ollut rokotusaika Vinkissä, en pysty jalan menemään. Yksikään Vammalan taksareista ei ottanut ennakkotilausta.

Tätä on kansan vaalima taksivapaus. Koululaiset ja liikuntarajoitteiset seisovat tihkusateessa odottaen taksia, joka koskaan tule.

Petteri Virtanen
Sulkakynämies