Jouluruno sadan vuoden takaa kuvaa, kuinka joulu joutuen läheni, liikkui jo Jumalan juhla. Ja niin joulu kysyy kynnyksen yli, tiedustelee tuvan sisältä: ”Suvaitaanko, sallitaanko, otetaanko orren alle, lähellenne laulamahan, vierellenne viihtymähän?”

Kokoontumisrajoitusten ja epävarmuudenkin keskellä on hyvä vastata:
”Hyvä on haluttu vieras, armas käsketty kävijä. Tervetuloa tupahan, iloksemme, auvoksemme.”

Olin kerran pitämässä jouluhartautta vanhainkodissa. Yksi palvelujärjestö oli etukäteen ottanut selville vanhusten nimet ja varannut jokaiselle lahjapaperiin käärityn joululahjan, jossa oli päällä saajan nimi. Hartauden jälkeen alkoi lahjojen jako. Jotkut lahjoista vietiin huoneisiin, useimmat jaettiin ruokasalissa, jossa olimme koolla. Nimi luettiin mikrofoniin ja vanhus kerrallaan kävi hakemassa paketin. Yhden nimen lukemisesta syntyi hetken hämmennys.

Huomasimme, kuinka pylvään vieressä seisoi vanhus, joka pyöritteli epäuskoisena päätään ja hoki puoliääneen itsekseen: ”Ei se voi olla minulle, – ei minulle voi olla pakettia, – ei minulle…” Hänen vieressään oli rouva, joka pukkasi kyynärpäällä epäilijää kylkeen ja tokaisi kuuluvasti: ”On se sinulle, menes ny vaan hakemaan pakettis, että muutkin saavat.” Vielä eteen tullessaan paketin saaja pyöritteli epäuskoisena päätään toistellen, että ”ei se voi olla minulle”. Hänen silmistään valuivat epäuskon kyyneleet.

Henkilökuntaan kuuluva kuiskasi minulle, että tuo rouva on hurjan yksinäinen. Ei ole lähiomaisia elossa, eikä kukaan ole käynyt häntä vuosiin tapaamassa. Kun lahja vihdoin lämpimien saatesanojen kanssa oli epäuskoisen omistajan käsissä, oli monella silmissä kyyneleitä.

Voi olla, että lukijoissa tai Sastamalan asukkaissa on tänä jouluna joku tuon vanhuksen tavoin yksinäinen, unohdettu ja epäuskoinen. Että ei mikään lahja tai joulun suuri sanoma Vapahtajasta ja joulun ilosta voi kuulua minulle, ei minulle – ja silti se kuuluu!

Tänä jouluna meidän pitää rohkaista toisiamme. Yksi rohkaisu on jouluevankeliumi, ihmiskunnan historian merkittävin ja arvokkain sanoma. Sanoma, joka on tarkoitettu omaksi ja omistettavaksi – ja kaikelle kansalle. Jouluevankeliumi voi tuntua vaatimattomalta ja vähäiseltä, kuin seimi tallissa, – mutta se kätkee sisäänsä pyhän todellisuuden. Jouluevankeliumi ei vain kerro Vapahtajasta, vaan se omistaa Hänet ja antaa Hänet kaikille, jotka suostuvat ottamaan Hänet vastaan.

Joulukuun alun itsenäisyyspäiväkin rohkaisee meitä. Itsenäisen Suomen aamun elänyt koulupoika kirjoitti, kuinka niinä päivinä ”kansakunnan tulevaisuus oli hämärän peitossa, näköalat suppeat. Muuta omaa meillä ei ollut kuin rohkeutemme, uskomme ja toivomme”. Niiden varassa kestettiin ja selvittiin. Kantapään kautta opittiin myös se, että vaikka olemme kovin erilaisia, pitää meidän elää ja olla toisiamme varten.

Hyvää joulua ihmiset – iloa, valoa, rauhaa.

Kirjoittaja on Sastamalan seurakunnan kirkkoherra.