
Säkylässä on aloittanut toimintansa Suomen uusin kanalayksikkö, Kieku Oy:n Munakori. Kananmunien tuotantoa saadaan vielä odottaa, mutta kananuorikot ovat jo päässeet kotiutumaan uuteen kanalaansa. Kyseessä on todellinen jättihanke.
”Ensimmäinen rakennusvaihe valmistuu alkuvuodesta 2023 ja pitää sisällään neljä kanalaa. Yhdessä kanalassa kanoja on 35 000, joten alkuvuodesta 2023 muninnassa on yhteensä 140 000 kanaa”, kertoo Kieku Oy:n toimitusjohtaja Juha Lehto.
Pitkän tähtäimen suunnitelmissa on rakentaa alueelle 16 kanalaa, jolloin kanojen kokonaismäärä nousisi 560 000 kanaan.
Koko hanke on usean vuoden projekti. Aikatauluun vaikuttaa Lehdon mukaan moni asia, kuten markkinat sekä Suomen ja Euroopan talouden yleinen tilanne.
Kieku Oy:n kananmunan tuotannosta 80 prosenttia tulee Laitilan ja Loimaan alueilta. Siksi uusi yksikkö päätettiin rakentaa nimenomaan Säkylään.
”Säkylä toimipaikkana sijoittuu hyvin keskelle tuottajiamme ja toimintaamme.”
Toimitusjohtaja kehuu myös sujuvaa yhteistyötä kunnan kanssa.
”Niin sopivan alueen löytyminen kuin kaikki muukin yhteistyö sujui jouhevasti ja hyvin. Kunnan virkamiehet ymmärsivät heti, mitä olemme hakemassa ja mihin tarkoitukseen.”
Vieressä kananmunapakkaamo, joka laajenee tulevaisuudessa
Munakori Oy on Juha Lehdon mukaan varmasti yksi Euroopan nykyaikaisimmista yksiköistä. Kaikessa toiminnassa on pyritty huomioimaan niin eläinten kuin työntekijöiden hyvinvointi omissa tehtävissään.
”On tärkeää, että kanat voivat kanalassa hyvin, jolloin tuotantokin pysyy laadukkaana ja korkeatasoisena. Pitää aina muistaa, että kananmunan laatu tehdään kanalassa kanojen toimesta.”
Säkylän yksikössä on aloittanut kaksi työntekijää ja lisää rekrytoidaan vielä ennen kesää. Kanala on pitkälti automatisoitu, ja esimerkiksi munat kana munii munintaan tarkoitettuihin pesiin.
”Sieltä ne kulkeutuvat automaattisesti pakkauskoneelle kuljetinhihnaa pitkin. Käytännössä munien keruuseen ei tarvita enää ihmistyövoimaa. Kaikki seuranta ja muu sellainen tapahtuu automatiikan avulla”, Lehto selvittää.
Työntekijän on kuitenkin varmistettava aamulla töihin tullessaan, että kaikki kanat ovat heränneet päivän töihin ja tarkastaa samalla, että muu toiminta ja laitteisto ovat kunnossa.
Kanalarakennusten yhteen Kieku Oy on rakentanut kananmunapakkaamon, jonka toimintaa tullaan kehittämään ja laajentamaan tulevaisuudessa.
”Kananmunien pakkaaminen pakkaamorakennuksessa sitten vaatii jo ihmistyövoimaa, vaikka sekin toiminta on automatisoitu hyvin pitkälle.”
Entä miten kananmunien matka jatkuu kanalasta eteenpäin?
”Kananmunat pakataan näin aluksi Säkylän pakkaamolla muovikennoihin ja sitten ne kuljetetaan Loimaan pakkaamolle pakattavaksi kuluttajarasioihin.”
Lehdon mukaan tavoitteena on, että tulevaisuudessa osa kananmunista pakattaisiin valmiiksi kuluttajapakkauksiin jo Säkylässä.
”Uskon, että pakkaamo tulee jatkossa palvelemaan suoraan varsinkin ravintola- sekä suurtalousasiakkaitamme.”