“Onko fossiilisten polttoaineiden totaalikiellossa järkeä?” yleisönosastollamme kysytään

Kuvituskuva: Pixabay.

Öljyn, kaasun ja hiilen avulla olemme tehneet valtavan harppauksen ihmiskunnan historiassa. En ota kantaa siihen, onko harppaus ollut hyvä vai huono asia. Öljy on ollut ja on monipuolinen kemian raaka-aine ja energialähde. Hiilet, maakaasu ja öljy ovat olemassa, niitä ei tarvitse kasvattaa. Fossiilisia raaka-aineita on edelleen maapallolla runsaasti, vaikka koulussa ollessani 1960-luvulla oppikirjoista voitiin lukea, että ne loppuvat melko pian ja tilalle tulee vetytalous. Eivät loppuneet ja vetytaloudesta toki puhutaan, mutta se antaa odottaa edelleen itseään.

Minusta fossiilisia energialähteitä on viisasta käyttää. Niiden aiheuttamat saasteet ovat vältettävissä, jos niin halutaan. Viisaat yhteiskunnat edellyttävät esimerkiksi kasvihuonekaasujen talteenottoa fossiilisten raaka-aineiden poltossa ja muussa käytössä. ”Vihreä siirtymä” otsikko on viestintätoimiston oivallus, joka on kaikkia syleilevä. Se saa poliitikot nyökyttelemään päitään. Vertaan sitä vetytalouden utopiaan. Toteutumista saamme odottaa, koska vaihtoehtoa, jota vihreä siirtymä edellyttää, ei ole valmiina odottamassa. Aurinko- ja tuulivoima eivät ole vaihtoehto, ne tarvitsevat rinnalleen uutta säätövoimaa.

2000-luvun alussa Suomen vihreät poliitikot vaativat savukaasujen puhdistusmekanismeja paljon energiaa käyttäviin lämpövoimaloihin ja teollisuuteen. Se oli järkevä tavoite ja hiilidioksidia talteen ottavat savukaasupesurit ovatkin kehittyneet. Siksi ihmetyttää, miksi esimerkiksi Helsingin uusin käytännössä päästötön lämpövoimala on päätetty lakkauttaa vain siksi, että käyttää osin fossiilista polttoainetta. Nyt savukaasujen puhdistus ei kiinnosta enää päättäjiä, vaikka tänään ne tuottavatkin hyviä tuloksia.

Nyt vihreiden tavoitteena on lopettaa kokonaan fossiilisten polttoaineiden käyttö Suomessa. Se on ideologinen tavoite. Mutta onko siinä mitään realismia? Meillä liikenne, kuljetukset, teollisuus, ruuantuotanto, asuminen ja julkinen sektori ovat riippuvaisia fossiilisista polttoaineista, erityisesti öljystä. Fossiilisten raaka-aineiden käytön lopettaminen ei ole globaalisesti realistista ja tuskin toteutuu nopeasti Suomessakaan. Niiden käyttö vain lisääntyy maapallolla.

Fossiilisten polttoaineiden käytöstä johtuvat maailman hiilidioksidipäästöt ovat 32 gigatonnia. Suomen osuus siitä on vaivaiset 0,14 prosenttia eli runsaan promillen luokkaa. Valitettavasti Suomen päästöjen lopettamisella ei ole mitään vaikutusta etenevään ilmaston lämpenemiseen. Idealismi tullee meille liian kalliiksi.

Täyskiellon tilalle poliitikot voivat säätää kasvihuonekaasujen puhdistusvelvoitteet suurille laitoksille siirtymäkaudet huomioiden. Tämä olisi realismia.

Jukka Tuori
agronomi
Huittinen

  • Juhannuskoivu

    Hyvä kirjoitus, täyttä asiaa. Ilmastouskovaisilla on hävinnyt suhteellisuuden taju täysin. Toivotaan että kokoomukseen järki palaisi edes pätkittäin.

  • Tapani Huhdanmäki

    Hiilidioksin talteenotto- ja varastointitekniikka CCS ei ole vielä vuosikymmeniin käyttökelpoinen menetelmä fossiilivoimaloiden tekohengittämiseen. Sen ylitsepääsemättömiä haasteita ovat kustannukset, sen vaatima runsas sähkönkulutus sekä hiilidioksidin kuljetus- ja varastointikustannukset. Mitä järkeä on käyttää sähköä siihen, että saadaan varastoitua CO²-kaasua merenpohjaan tai maan alle? Sähkölle on järkevämpääkin käyttöä.
    Hiilidioksidin talteenottolaitoksia tarvitaan valtavasti, jotta saadaan talteen vuosittainen 7–14 Gt:n hiilidioksidin talteenottovolyymi. Nykyarvion mukaan tämä taas vaatisi 5000–10 000 CCS-laitosta vuoteen 2050 mennessä. Tällä hetkellä hiilidioksidia otetaan vuosittain talteen noin 0,04 Gt. Realismi on hukassa tässä asiassa.
    Jos ajatellaan asiaa talouden kannalta,  CO²:n talteenotosta tulee taloudellisesti kannattavaa, kun CO2-tonnin hinta päästökaupassa nousee 65–75 euroon. Nykytaso on pysynyt alle 30 euron. Fossiilienergian hinta ja vaaditut investoinnit käyvät näillä reunaehdoilla liian kalliiksi.
    Turvebisneksien jatkaminen vaatimalla maailmanlaajuisia miljardi-investointeja on pahasti irti todellisuudesta.

  • sepekantonen

    Kuka tai mikä oikeasti ajaa fossiilisten polttoaineiden täyskieltoa? Luulen kirjoittajan kirjoittavan olkiukkoa vastaan. Hiilineutraalius ei ole sama asia kuin täyskielto.

Kommentointi ei ole käytössä.