Gallupien teko on siitä mukavaa puuhaa, että ei koskaan tiedä, minkälaisiin elämätarinoihin törmää. Tällä kertaa Alueviesti etsi juttua varten seniori-ikään ehtineitä haastateltavia.
Hannu Saari, 74, istuskeli Prisman kauppakeskuksessa penkillä ja odotteli emäntäänsä ostoksilta. Saari suostui haastatteluun sen suuremmin taivuttelematta. Hän kertoi asuneensa koko ikänsä Sastamalassa.
”Ensin asuin Tyrväällä, sitten Vammalassa ja nyt Sastamalassa – enkä mihinkään ole muuttanut”, huumorintajuinen mies veisteli.
”Hyvää ja huonoa on tänä aikana tapahtunut. Suuria kauppaliikkeitä on tullut, mutta toisaalta pieniä on kadonnut. Kaikki muuttuu siihen suuntaan, kaiken pitää olla suurta – ja suuret nielevät pienet. Niinhän se menee nykyään. Mielestäni monet palvelut, esimerkiksi terveydenhoitopalvelut ovat huonontuneet. Onneksi olen pysynyt melko terveenä”, pohdiskeli Saari.
”Vuosi sitten olin ohitusleikkauksessa, mutta hyvin tässä nyt voidaan. Onhan tähän ikään mennessä jo paljon nähty. Muistan vielä senkin ajan, kun kahvi oli kortilla ja sokeri topassa, josta sitä leikattiin sokerisaksilla. Paljon ovat asiat muuttuneet. Ja nykyään tuota puhelinta räplätään kyllä ihan liikaa, itselläni ei ole älypuhelinta. Emännällä on”, Saari mainitsi.
Iris Mäntylä, 85, oli myös samaisen kauppakeskuksen aulatiloissa. Hän on asunut Stormissa peräti viisi vuosikymmentä. Mäntylä asioi kerran viikossa Vammalassa.
”Kahdeksan vuotta sitten jäin leskeksi, sen jälkeen olen elellyt Taave-koirani kanssa kahdestaan”, Mäntylä kertoi ja näytti puhelimestaan koiransa kuvia. Koira on hänelle turva, ja siitä on myös seuraa. Lähin naapuri kun asuu kilometrin päässä.
”Joka maanantai pääsen Vammalan Palveluliikenteen kyydillä tänne Prismaan, ja hyvä on kun on kaikki palvelut yhdessä paikassa. On apteekki, ruokakauppa, Postipalvelut ja kahvilakin. Kerran viikossa käyn Lantulan kylätalossa, jossa on toimintaa – syödään kotitekoista ruokaa ja välillä askarrellaan. Kerran kuukaudessa käy pappi tai joku muu seurakunnasta siellä vierailulla. Tällaiset kokoontumiset ovat tärkeitä, kun näkee ikätovereita”, Mäntylä iloitsi.
”Voin sanoa olevani onnellinen. Tärkeintä elämässäni ovat lapset, lastenlapset ja lastenlastenlapset. Hienoa on, että sokeritautia lukuun ottamatta olen pysynyt terveenä. Ja siihenkin on tällaiset laitteet nykyään,” Mäntylä sanoi ja kaivoi käsilaukustaan mittarin, jolla pystyy mittaamaa digitaalisesti verensokerit heti samantien ihan hihan päältä missä vain ja koska vain.
”Jaahas se on 8,5 – ihan hyvä lukema.”
Seuraava paikka, jonne suuntasin etsimään haastateltavia oli Vammalan tori. Ulkosalla oli muutama mies koolla, ja yksi heistä lupautuikin heti antamaan kommenttinsa.
Seppo Nieminen ei halunnut ikäänsä lehteen, mutta ei sillä väliä – ikähän onkin vain numeroita.
Nieminen on asunut koko ikänsä Vammalassa.
”Onhan täällä muuttuneet monet asiat ajan mittaan. Keskusta kuolee, on harmi, että pienet liikkeet lopettavat. Se, onko Vammala kehittynyt parempaan vai huonompaan suuntaan on kai vähän katsojan silmässä. Tärkeintä omassa elämässäni on perhe – lapset ja lastenlapset. Liikuntaa tulee harrastettua päivittäin pyöräilyn muodossa”, mies kertoili leppoisasti.
Torin laidalta siirryin Torikeskukseen, jonka liukuportaita pitkin ala-aulaan laskeutui iloisen näköinen nainen. Paula Ketola, 66, paljastui myös niin ikään alkuperäiseksi sastamalaiseksi.
”Koko ikäni olen täällä asunut. Niin kuin ovat täällä varmaan melkein kaikki”, naurahti Ketola.
”Parasta täällä on kauniit maisemat, kaunis paikka. Se on ikävää, että kivijalkaliikkeitä on paljon lopetettu.
Terveyttä osaa tässä iässä arvostaa. Siinä vaiheessa kun alkaa näkö ja kuulo heikkenemään, ymmärtää terveyden merkityksen eri tavalla kuin nuorempana. Olen kiitollinen hyvistä terveyspalveluista, mielestäni nykyään valitetaan paljon ihan turhastakin. Joskus joutuu vähän vartoamaan, mutta mihinkäs tässä enää kiire on”, Ketola tuumaili.
”Perhe on tärkeä, lapsia on jo useammassa polvessa. Vapaaehtoistyö tuo merkitystä ja sisältöä elämääni. Olen mukana OLKA-työssä ja seurakunnan vapaaehtoistyössä. Ei kaikesta aina tarvitse saada rahaa, paras palkka on hyvä palaute”, kiteytti Ketola.
Liikkuminen tuottaa vähän vaikeuksia.
”Rauhallista kävelyä harrastan, mutta moninivelrikko rajoittaa liikkumistani. Vaikka sitä sanotaan, että liike on lääke, niin ihan kaikkien kohdalla ei sekään päde. Siitä huolimatta – eteenpäin mennään. Sisukkaaksi minua on sanottu. Aina olen pää kolmantena jalkana menossa joka paikkaan, ja kaikkien kanssa koitan tulla toimeen.”
